Hyvä pöhinä näillä pörriäisillä. Hiiiirrrrrveä hoppu….
Viihtyvät ilmeisen hyvin osoitteessa Pallo-ohdake, Kugeldistel.
Unohduin tuijottamaan, aika pysähtyi, onneksi ei ollut kiire mihinkään (taisi olla eka kerta tänä kesänä).
Just tältä elokuisen sunnuntain pitääkin näyttää ja tuntua.
Muumimamman marjat
Marjojen poimiminen on kivan meditatiivista puuhaa, siinä tulee samalla mietiskeltyä kaikenlaisia huipputärkeitä asioita. Kuten esimerkiksi muumeja. 
Punaviinimarjoista nimittäin tulee aina ensimmäisenä mieleen muumimamman kuva Tove Janssonin ‘Kuinkas sitten kävikään’ kirjassa. Siinä hän istua pönöttää tyynen rauhallisena ruusujen ympäröimänä ja syli täynnä marjoja. Kerrassaan hurmaava!
Mistähän löytäisin reseptin tuolle Pikku Myyn ja Mymmelin punaviinimarjamehulle?
‘Kuinkas sitten kävikään’ on kaikin puolin vertaansa vailla. Kurkistusaukot ovat nerokkaita! Osaan tekstin edelleen ulkoa sanasta sanaan. Tutut lapsiperheet ulkomailla saavat kirjan melkein automaattisesti tuliaisiksi Suomesta. (Paitsi, jos sen ranskankielinen painos on loppu kirjakaupasta ja pitää tyytyä toiseksi parhaaseen, eli ‘Kuka lohduttaisi Nyytiä’ -kirjaan.)
Punaviinimarjojen kerääminen on kilpajuoksua minun ja rastasparven välillä. Marjat ovat ensin liian raakoja tai kohta melkein liian kypsiä ja jossain siinä välillä ne yhtäkkiä häviävät. Mutta ei se mitään, olen päättänyt suhtautua asiaan muumimamman tyyneydellä. Muumimamma-moodilla. En kylläkään onnistu tekemään sitä yhtään niin tyylikkäästi kuin hän siellä viinimarjojensa keskellä…
Aurinkoista viikonloppua!
ps. Mamma marjoineen löytyy myös Finlaysonin uudesta puuvillakankaasta.
Herkkuvärit
Kaunista sunnuntaita kaikille! Terveisin, oreganonkukka ja keltainen kesäkurpitsa. Kasvimaa kuittaa.
Herkut maljakossa
Olen joskus vuosia sitten (dinosaurusten aikaan) saanut porttikiellon erääseen pariisilaiseen trendikahvilaan. Syy ei ollut minun, vaan pöytäseurueen kahden muun jäsenen, pennittömän viulistin ja väsyneen valokuvaajan. Ne söivät nälkäänsä pöytää koristaneen minttupuskan ja tarjoilija sai aivan hirveän raivarin! Oi niitä aikoja! 🙂
Siitä lähtien olen ollut sitä mieltä, että syötävät ruokapöydän koristeet ovat ne kaikkein parhaat, kauneimmat ja tunnelmallisimmat. Esimerkiksi viime viikolla hehkuttamani kukkiva parsakaali sopii salaatin lisäksi vallan mainiosti myös maljakkoon. Yrtit toimivat tietenkin aina, kukkivina tai ei, ja taisin joskus jopa leikellä marjapensaiden oksia isoon asetelmaan sillä ajatuksella, että tuleepahan tehtyä pensaiden karsinta ja sadonkorjuu kertalaakista. Satokauden aikaan kasvimaalla kaikki on jo ryöpsähtänyt niin suureksi, että niistä saa helposti tehtyä valtavia koristuksia isompiinkin hippaloihin. 
Osviittana mittakaavasta: parsakaalinkukinnon kaverina kuvassa puutarhacrocsit kokoa 39.
Minkälaisissa ruokapöydissä Christopher ja Victoire nykyään mahtavat viihtyä…?
Superkarviaiset
Nää vyöryilis nyt vuorostaan pöytää pitkin…
karviaiset ovat tänä vuonna poikkeuksellisen isoja, makeita ja runsaslukuisia!
Mikähän siinä on, ettei näitä(kään) herkkuja kauheasti näe ruokakaupoissa saati jatkojalostettuina? Karviaisissa olisi selvää superfood-potentiaalia. Herkullista, terveellistä, läheltä ja huokeasti. Vai onko ongelma tuo järkyttävän terävä, jokaisen marjan alla piilotteleva piikki pistävä? 
Minulla on jännä makumuisto Englannista 80-luvulta: supermarketin karviaismarjajugurtti. Se oli aivan tolkuttoman hyvää, vihreistä karviaisista tehtyä ja tuhottoman makeaa. Tuunaan itselleni tuoreista marjoista, hunajasta ja turkinjugurtista oman aamiaisversion, muistoa kunnioittaen.
Muuten syön karviaiset suoraan pensaasta, keitän hilloksi tai purkitan sellaisenaan pakastimeen. Sieltä ne päätyvät talven mittaan pannaritaikinaa koristamaan tai jälkkärikulhoon kuuman kinuskikastikkeen alle (korvaamaan kalliit tuontikarpalot).
Herättelen täällä oman sisäisen Pakastaja-Elvini…
Maailman paras salaatti
Taisin vahingossa löytää maailman parhaan salaattiaineksen! Herkullisen, kauniin ja supersuperterveellisen: kukkimaisillaan olevan parsakaalin.
Itsekasvatettu luomuparsakaali, jonka kukinto on ehtinyt pidemmälle kuin kaupan hyllyllä nököttävät nuppuversiot, maistuu raikkaan kaalin lisäksi hiukan makealta, vähän kuin sokeriherneiltä. Varret ovat mehukkaan rapsakoita, pikkulehdet muistuttavat salaattia ja kukat ovat aromaattisen marjaisia.
Vähän sitruunamehua, loraus oliiviöljyä, ripaus merisuolaa ja mustapippuria sekä koristeeksi muutama mansikanviipale, NAMI!
Täydellinen ‘keep-it-simple’ salaatti, sopii mainiosti grilliruoan, savukalan tai ruokaisan piirakan kaveriksi.
Ihan mielettömän hyvää!
Kardemumma-kesä
Kesän ”ehdoton hittimauste” on meillä ollut kardemumma. Olen tunkenut sitä reippaina kourallisina mustaan kahviin, tuoreeseen porkkanaraasteeseen, värikkääseen kanapataan, helppoon karviaismarjapannukakkuun, tuliseen kasviscurryyn, paksuun raparperipiirakkaan, vaniljajäätelöön, paahdettuun kukkakaalisalaattiin ja ties minne muualle.
Kardemumma on mauste, joka sopii erinomaisesti ”hellekesän raikkaisiin kesäruokiin”, kuten haudutettuihin mausteisiin patoihin, kiehuvankuumiin juomiin ja tuhteihin jälkiruokiin. 😉
Kesä!
Stidejä ja vattuja
Kertaakaan en ole kiukutellut kylmää kesää, mutta viime sunnuntai meinasi jo olla vähän liikaa; kitkin kukkapenkkiä paksut talvihanskat kädessä, nokka jäässä ja manailin, kun ei ollut villasukkia mukana.
Tulitikkutuliaiset Taidepalvelu Dipinton Petteriltä ja Anjalta lämmittävät ihan kirjaimellisesti! 
…ja täksi sunnuntaiksi manattiin kesämyrskyä, jättekiva.
Kelailin jo etukäteen, että vadelmapensaista taitaa tulla tänä vuonna pelkkää vetistä vadelmasosetta, mutta onneksi jotain kerättävääkin löytyi. Kaikkiin marjoihin laitetaan nyt näköjään automaattisesti terveellinen proteiinilisä (mato), mutta ei lisättyä sokeria! 😉
Ja lupailtu myrskykin olisi mahtunut vesilasiin, tuli vain sateinen aamupäivä. Onneksi meitä ei ole tehty sokerista…
Nurinkurin puutarhassa
Tänään ihmettelin leppäkerttua, joka ei suostunut syömään lipstikankukasta tarjottuja kirvoja. Sadattelin karviaispuskasta tunkevaa maa-artisokkaa. Tuijottelin pionipensaasta puskevaa maissia ja helokeista nousevaa rakuunaa.
Tykkäsin ruusuista, jotka kukkivat kirsikkapuussa ja muistelin viimevuotista jättikurpitsaa, joka kiipesi omenapuuhun. Kaikki tuntui olevan vähän tillintallin, nurinkurin ja vinksinvonksin.
Siis sellainen aika tyypillinen “ahteri-edellä-puuhun-päivä” 😉
Wow, Whiplash!
Tiedättekö, miten silloin tällöin joku leffa saa haukkomaan henkeä?
Voimaan pahoin, itkettämään, nikottelemaan, ällöttämään, kiukuttamaan, tuijottamaan tyhjään, valvomaan läpi yön, muistamaan omituisia…
Menkää leffaan katsomaan Whiplash, jos ette jo ole nähneet sitä. Tai kaivakaa se käsiinne Makuunista, netistä tai ihan mistä vaan. Se on tehty kaikille niille, jotka ovat koskaan suhtautuneet intohimoisesti johonkin. Niille, joilla on unelmia. Niille, joilla on ollut hyviä tai huonoja opettajia. Niille, jotka kaipaavat kannustusta. Niille, jotka tarvitsevat tuuppimista. Niille, joita on tuupittu liikaa. Niille, jotka jo tietävät mitä…
Pääosassa vaatimattoman uskomaton Miles Teller ja Oscarin arvoisessa sivuosassa pelottava J.K. Simmons. Damien Chazellen hämmästyttävästä ohjauksesta palkintona myös parhaan leikkauksen ja parhaan soundtrackin Oscarit. Huhhuh!
kuvat: http://www.imdb.com
Haipakka 