Donna Tarttin uudesta, ihan mielettömän hyvästä kirjasta ”The Goldfinch” löytyy maininta Marimekosta.

Kirjan päähenkilö Theodore luuraa astiakaupassa ja toteaa valkoisesta astiastosta näin: “It made me think of the nice old Marimekko-clad ladies I sometimes went to see in the Ritz Tower: “gravel-voiced, turban-wearing, panther-braceleted widows looking to move to Miami, their apartments filled with smoked-glass and chromed-steel furniture…“

Olisipa mielenkiintoista päästä kirjailijan pään sisään katsomaan, millainen kuva sinne on piirtynyt Marimekosta! Ovatko leidit ikääntyneitä Jackie Kennedy –tyyppejä vai hippivuosista rauhoittuneita taidehahmoja? Kulttuurivaikuttajia vai kukkahattutätejä? Haetaanko lainauksella skandinaavista tyylikkyyttä vai boheemia väriräjähdystä?

 Kulttimaineen saavuttanut Tartt on kirjailijana veitsenterävä havainnoija. Millintarkat kuvaukset henkilöistä, miljööstä ja esineistä osaltaan kasvattavat kirjan lähes 800-sivuiseksi järkäleeksi. Se ainakin on varmaa, että Marimekkoa ei ole heitetty tekstiin huolimattomasti, vaan se on huolellisesti valittu mukaan.

Ehkä tämä, BurdaStyle sivustolta löytynyt anekdootti avaa vähän taustaa sille, minkälaisia mielikuvia amerikkalaisilla on Marimekosta:
“Kennedy’s PR people were concerned that Jackie O’s predilection for Parisian haute couture would alienate the “average voter.” It was important for Jackie O to look average but extraordinary at the same time, a more attractive, more intelligent version of “everywoman”. So, in a highly calculated move, Jacqueline Kennedy bought 8 Marimekko dresses to wear on the 1960 campaign trail. The dresses she chose were refreshingly simple – honest yet interesting, unusual but affordable, the prints brimming with optimism and youth. Marimekko’s unconventional, informal tone set the stage for Jackie O’s legacy as an accessible style icon.”

kuvat BurdaStyle ja LB