Peli poikki! – Rikotaan hiljaisuus!

bw6Ehdin rasismin ja fasismin vastaiseen Peli poikki -mielenosoitukseen Senaatintorille vasta aivan viime hetkillä, mutta kannatus oli katossa läpi lauantain. bw11bw3

cof

bw2
Hiljaisuutta rikottiin Black and White Recordsissa nigerialaisen, meksikolaisen, sveitsiläisen, suomalaisen, norjalaisen, englantilaisen ja monien muiden maiden musiikilla. Asiakkaita kävi ainakin Aasiasta, Venäjältä, Keski-Euroopasta, Skandinaviasta, maakunnista, vain muutamia mainitakseni. Moni oli lapsineen ja perheineen tai kavereineen matkalla marssimaan, sieltä synttäreille tai syömään ja muuten vaan kaupungille kuljeskelemaan.bw12
Päivän tunnelma oli hyväntuulinen ja ihmisillä iloinen mieli. Oli leppoisan humaanit fiilikset, sellaiset joita toivoo ympärilleen joka päivä. Siitähän se kaikki lähtee, että kaikilla on turvallista eikä kenenkään tarvitse pelätä, ikinä. Ei edes rasistien, sillä pelkohan heitä ohjaa.
Myös musiikilla on ihmeellinen voima ja kuten päivän työvaatteesta kävi ilmi, People have the power! 🙂
Jättimäinen kiitos Peli poikki -marssin järjestäjille.
Meteliä kyllä piisaa jatkossakin!bw5

Advertisements

Mustavalkoista musiikkia

Levykaupasta voi musiikin lisäksi bongata myös villejä levynkansia ja niissä hienoja valokuvia, kauniita maalauksia, upeita leiskoja, viimeisen päälle viritettyjä tyylivalintoja, outoja taiteellisia visioita, väkeviä mielenilmauksia, tarkkasilmäisiä ajankuvia, hulvattomia retrofiiliksiä ja vaikka mitä. 7603-large_defaultpatti buddy jeff   sinulle-sofia sue
Inspiraatiota, kikatuksenkohteita, muotihullutuksia, arttuhörhöilyä, trenditärppejä…
Kuvissa Albert Hammond Jr:n ‘Momentary Masters’, Patti Smithin ‘Banga’, Buddy Guyn ‘Rhythm & Blues’, Jeff Beckin ‘Who Else!’, J. Karjalaisen ‘Sinulle, Sofia’, SelahSuen ‘Selah Sue’.
kuvat: Black and White Records

Mapplethorpe!

rm5Kiasma palaa täydellä rähinällä remonttitauolta perjantaina, 13. 3.2015.
Tätä on odotettu: Robert Mapplethorpen intensiivinen retrospektiivi sopii uusittuihin tiloihin täydellisesti. Näkymät ovat vaikuttavia. Yli 250 teoksen voimalla tehdään selväksi, että Mapplethorpen intohimo oli kuvata äärimmäistä, klassista kauneutta sen kaikissa muodoissa. Kauneuden esiintuojina vain toimivat erotiikka, tuska, kuolema ja nautinto…
Raakuus ja herkkyys, uho ja paljaus vuorottelevat. Mapplethorpe muotoilee kuvauskohteitaan kuin kuvanveistäjä, mutta inhimillisesti. Pari pisaraa väriä hätkähdyttää mustavalkoisen keskellä. rmrrm1o-LEATHER
patti1Ennen näyttelyä kannattaa ehdottomasti lukea Patti Smithin kirjoittama Ihan kakaroita, joka avaa Mapplethorpen taiteen taustoja äärimmäisen intiimisti.
rm2Patti Smith 1976 by Robert Mapplethorpe 1946-1989rm444Kiasman museon tilat ja toiminta saivat ylistäviä kommentteja Robert Mapplethorpen säätiön edustajilta. He rankkasivat museon empimättä Euroopan kärkimuseoiden joukkoon. Eikä syyttä. Onnittelut Kiasmalle!

Mapplethorpe Kiasmassa 13.3. – 13.9.2015
Myös muotokuvanäyttely Face to Face ja kokoelmanäyttely Elements ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia.

kuvat 2,4,7 ja 8: Robert Mapplethorpe Foundation

Kirja-addiktio…

71o7Tt4nwaL

En juokse vuosikertaviinien, vanhojen vinyylilevyjen tai limited-edition-vaatteiden perässä, enkä käki uuden it-bagin jonotuslistalla tai valvo öitä netin huutokaupoissa. Ei, minun fiksaationi on japanilainen kirjailija Haruki Murakami. Hänen uusin, 12. elokuuta englanniksi julkaistava kirjansa  COLORLESS TSUKURU TAZAKI AND HIS YEARS OF PILGRIMAGE on ihan pakko saada. Heti! Olen Amazon.co.uk:n tilauslistalla. Jos kirjapakettia ei loppukuusta kuulu, alkaa pinna kiristyä. Odotusta pehmentää hiukan arvostelujen lukeminen. Kirjaa myytiin Japanissa saman tien ”vaivaiset” miljoona kappaletta, joten materiaalia kyllä piisaa.

0810-bks-Smith-sub-COVER-superJumbo-v2Olin tippua tuolilta, kun huomasin ikiaikaisen fanituskohteeni, Patti Smithin, kirjoittaneen laajan artikkelin aiheesta. Meillä on yhteinen lempikirjailija, ihqua!
Myös Tammen Keltainen kirjasto on jo ilmoittanut, että kirjan suomennos ’Värittömän miehen vaellusvuodet’ ilmestyy heidän kauttaan jo syyskuussa, loistouutinen sekin.

murakamiMurakamin edellinen ’1Q84’ oli lähes tuhatsivuinen järkäle. Minkähänlainen tiiliskivi nyt on tulossa? Odottavan aika on aina niiiin piiiitkä….