Olen pyhästi vannonut, etten heiluttele kännykkäkameraa ravintolassa vaan keskityn nauttimaan ateriasta. Ruoasta, juomasta, tunnelmasta, seurasta, miljööstä jne.
Mutta eilen eteeni tuotiin annos, joka oli aivan PAKKO ikuistaa:
sesongin marjoja ja piimähyytelöä Ateljé Finnen jälkiruokalistalta.
Maistui yhtä hyvältä kuin näytti. Taivaalliselta!
Poikkeus vahvistaa säännön, kerta kiellon päälle ja vannomatta paras, tämän yksittäisen hairahduksen jälkeen puhelin todellakin pysyy taas visusti piilossa. Vannon, wallah!
Tag Archives: Atelje Finne
Taiteellinen muoti-illallinen
Japanilainen opiskelukaverini suunnitteli aikoinaan vaatemalliston, jonka inspiraationa toimi loisteliaasti katettu ruokapöytä – mutta siinä tilassa, miltä se näyttää vasta pitkän illallisen jälkeen. Oli rytättyjä servettejä, viiniläikkiä, soijaroiskeita, kaatuneita maljakoita lakastuneine kukkineen, ruoan rippeitä, öljytahroja, sekalaisia astioita, loppuunpalaneita kynttilöitä, erilaisia laseja tyhjinä ja täysinä ja kaikkea siltä väliltä…
Syntyi kiivas keskustelu puolesta ja vastaan, jotkut pitivät ideaa inbesillinä, toiset nerokkaana. Minua viehättivät värien ja kuvioiden mausteisensotkuinen sekamelska. Olen ikäväkseni kadottanut Chiakin yhteystiedot, hän pääsi kai harjoittelijaksi Comme des Garçonsille Tokioon. 
Muisto palaa mieleen usein silloin, kun onnistuneen illallisen jälkeen unohtuu höpisemään niitä näitä hyvässä seurassa, kivassa ravintolassa ja vatsat onnellisen pullollaan. Pari kertaa olen tosin joutunut perustelemaan innostustani napsia kuvia jo tyhjenneistä lautasista…
kuvissa: Krog Madamen tapaslautanen, Lounge3:n alkupalalautaset, Lonnan lasit, ja Ateljé Finnen jälkiruokalautanen.
Nokkonen, nyt!
Sesongin ensimmäinen sadonkorjuu suoritettu!
Nokkosia. Kattilallinen tuoreita nuppuja, versoja ja latvoja ryöpättynä, ämpärissä varsia ja lehtiä sekä kottikärryllinen juurakoita.
Keittiöön asti päässeet osat piilotetaan tällä kertaa seafood-risottoonohrattoon. Ronkeleille ruokailijoille ei ehkä kerrota, mistä vihreä yleisväritys tulee. Kun mukana on valkoviiniä, yrttejä, sipuleita, pestoa ja paljon sitruunaa, kukaan ei erota nokkosta pinaatista.
Jämävarret muhivat voimajuomaksi kasvimaalle. Nokkosuute on varsinainen tehopakkaus, sillä karkotetaan kirvoja ja lannoitetaan kasvimaata, samalla kun kierrätetään kasvisilppua. Haju tosin on kammottava: pyykkipoika nenässä on ihan MUST.
Juuret ovat ainoa ongelmakohta, varsinkin jos sattuu kaivamaan lehtikompostista peruukkia muistuttavan pöheikön hiuksenhienoa keltaista juurta, joka on sitkeää kuin mikä ja ihan mahdottoman hankalaa saada hengiltä! Naapuri-puutarhuri Helenan vinkkiä noudattaen kuivatan juurakon hengiltä ja nakkaan sen sitten takaisin kompostiin.
Nokkonen todellakin on kotimaista gourmet’ta parhaimmillaan. Söin viime viikolla lempiravintolassani Ateljé Finnessä paahdettua siikaa, jonka päällä oli pari friteerattua nokkosenlatvaa ja muitakin villivihanneksia. Annos oli suussasulavan herkullinen kuten aina ja ajankohtaisuus tietysti inspiroi viherpipertäjää.
Miksei nokkosta, tätä kaikkien inhoamaa rikkaruohoa siis voisi brändätä huippuhienoksi superfoodiksi? Esimerkiksi Åbyn kartanon tuotteissa idea on jo mukana, tyylikkään houkuttelevana. Luomu-lähiruoka-kierrätys-superfood-gourmet-ajattelua parhaimmillaan! Nokkonen on fiksua luksusta.
ps. Toissa vuonna, räjähtäneitä ruusuryteikköjä raivatessani silppusin myös järjettömän pitkäksi venähtäneitä nokkosenvarsia, melkein kolmemetrisiä ja sitkeitä kuin mitkä! Nokkosta pitäisi käyttää enemmän tekstiilikuituna, hampun j a pellavan tapaan.
kuvat: kasvikirjasto, Åbyn kartano ja Atelje Finne.
Haipakka 