Minttu, my love

m1 Keittiön ikkunalaudalle pesiytynyt minttupuska on sinnikäs sissi: se on kuivahtanut, repsahtanut, kaatunut kyljelleen ja menettänyt latvansa moneen otteeseen talven mittaan. Silti se vaan sinnikkäästi ilahduttaa värillään, tuoksullaan ja muodollaan. Ennen kaikkea se luo uskoa siihen, että kyllä se kevätkin sieltä sittenkin tulee, kaikessa tuoreessa vihreydessään. m2Minttu päätyy keittiössäni useimmiten:
– teekuppiin hunajan kanssa
– vihreään salaattiin korianterin, basilikan ja persiljan kaveriksi
– kuminalla maustetun lampaanpaistin koristeeksi
– tahinista, jugurtista, oliiviöljystä ja sitruunasta tehdyn kastikkeen pinnalle
– rommipaukkuun limetin lisukkeeksi
– suoraan pensaasta nälkäisen kokin suuhun
m3psst. kestävä yrtti-yksilöni on ruokakaupasta ostettu, Järvikylän vahva minttu.

Advertisements

Kirjakaupasta keittiöpuutarhaan, mars!

kirja2

Onnistuin pitämään näppini erossa kirjakauppojen puutarhakirjoista monen vuoden ajan, en oikein löytänyt sieltä mitään tarpeeksi kiinnostavaa.
Nyt en kuitenkaan voinut jättää kahta uutuuskirjaa hankkimatta; ne ovat Makutarhuri (Tuisku, Haapalahti) ja Keittiöpuutarha – siemenestä lautaselle (Jukarainen, Kesänen, Sumari). Molemmat ovat runsaudessaan kauniita ja visuaalisuudessaan innostavia. Kirjat on selkeästi tehty alan tosiharrastajille, ei aivan amatööreille. Silti uutta tietoa on paljon ja se on tehokkaan houkuttelevasti esitetty. Tajuttoman makeita molemmat!kirja4kirja1

Hauskaa, että monivuotinen suosikkini, Organic Gardening by Christine and Michael Lavelle, sai vihdoin kotimaisia kilpailijoita. kirja3(Kuvassa talven yli keittiön ikkunalaudalla sinnitellyt, jumalaiselta tuoksuva sitruunaverbena eli lippia.)
Ja mitäs siinä ostoslistassa illan lueskelun jäljiltä onkaan…
…malabarinpinaatti, versova parsakaali, härkäpapu, munakoiso, juuripersilja, palsternakka, huovinkukka, jaloritarinkannus, auringonkukat (jätti ja kääpiö) koristekurpitsa, maissi, puikulaperuna, tilli jne.jne.jne.  Bliss!

Herkullinen Kööpenhamina

Kööpenhamina: eniten tykkään kaikesta!
Viikonlopusta jäi vino pino hyviä makumuistoja ja kivoja ruokaelämyksiä:
– trendikäs Kødbyen eli Meat City, ravintoloineen ja gallerioineen, toimii
Kødbyens Fiskebar, tätä ei ole turhaan hehkutettu
– inkivääri on uusi sitruuna, mukana kaikissa juomissa
Lomos Food Shopin bouillabaisse on pikimusta, tyjy äyriäisliemi
– omenapiirakan sisus on aina ainakin 6 senttiä paksu
Öl og Brödin snapsimenu – uskallatko?
Illumin tavaratalo on takuukiva, kaatosateella varsinkin
– parvekekukkien tilalla tuoksuvia yrttejä, paljon!
– suurimmat sympatiapisteet saa ravintola Höst
– oregonilainen Acrobat punaviini on muuten taivaallista
– hotellit Nyhavn71 ja Square, suositeltavia molemmat
– sisustusliike Beau Marche baareineen on oikea aarreaitta
– unohda hotelliaamiainen, hae vitamiinipommi Joe the Juicesta
– Paper Islandilla kaikki streetfood on raikasta ja herkullista (hävetkää Helsingin kauppatorin eltaantuneelta haisevat öljymuikut ja tunteja seisseet paellapannut!)
k2k1 k3 k5 k6 k9 kh2 kh3köpis1 kh5kh44köpis2