Peto on irti! The Number of the Beast! 666!
@Stockmann
@Vallilan siirtolapuutarha 🙂
Tag Archives: Stockmann
Vauhdikas vapaapäivä
Koiranpojan aurinkoinen arkipäivä voi olla ihmeen aktiivinen. Siihen mahtuvat ainakin:
– aamutreffit Klaara-neidin kanssa puistossa
– ylellinen turkin pesu ja kynsien huolto Mustin ja Mirrin yhteyteen avatussa Dogroomissa Keskustan Stockmannin alakerrassa
– pakollinen korvalääkärikäynti eläinlääkäriasema Evidensiassa Hietsussa
– espresson pituinen poseeraushetki Cafe Kokossa Kalevankadulla
– jokakeväinen autoreissu renkaanvaihtoon ja katsastukseen Herttoniemeen
– pikavisiitit Postiin Rautatieasemalle ja Kampin Matkahuoltoon
– juoksupompputreeni Nana-rouvan kanssa Vallilan siirtolapuutarhassa
– korvapuustipalkinto Kahvila Regatassa Merikannontiellä
Noin niin kuin muutamia kohokohtia mainitaksemme. Huh.
Onneksi huomenna on tuiki tavallinen työpäivä.
Peikonlehdet portaissa
Galleria Heinossa oli tammikuussa esillä Elina Brotheruksen kuvia. Vaikuttavia. Elävien vihreiden kasvien kaipuuni alkaa tähän aikaan vuodesta kuitenkin olla niin raastava, että muistan kuvista vain yhden:
Viherkasvit pitävät puutarhaihmiset hengissä talven yli. Sehän me tiedetään. Mutta se, miten niitä on nyt yhden jos toisenkin putiikin somisteena, on uutta. Tai ei niinkään uutta, vaan suorastaan 70-lukulaista, mutta jotenkin freesin oloista kuitenkin. Ja seiskytluvulta juurikin palailee esimerkiksi peikonlehti, joka on nyt näköjään vähintäänkin hip ja hop ja pop, koska yhden ainoan keskustassa piipahduksen aikana huomasin niitä vähän joka toisessa putiikissa ja Stockalla, Granitissa, Marimekossa, Samujissa,…
Vastaavaa täpinää oli huomattavissa viikunapuiden ympärillä viime keväänä, kun niitä oli joka ainoassa ruotsalaisessa sisustusalan lehdessä, mainoksessa ja esitteessä, mutta ne pirulaiset tiputtavat lehtensä talveksi ja tuoksahtavat kissanpissalta, samalla tavalla kuin puksipuut.
Mikähän voisi olla ensi kevään it-kasvi? Samapa tuo, koska pientäkin pienempi täppä elävää vihreää tekee ihmeitä pakkassään kuivattamalle sisäilmalle. Ja hyvä niin, koska koskaan ei ole liikaa vihreää kaupungissa.