Ikat ja Kelim

boot

Syksyn synkkyyttä voi ja pitää vastustaa värien ja kuvioiden voimalla. Niistä komeimmat, ikiaikaiset Ikat ja Kelim, ilmoittavat itsestään tasaisin väliajoin. kelim-pyramidi kelim-tyyny kelim-tyyny

kelim-tyyny42x46-hiutaleet

 

 

Omanlaisensa muodin sykli tässäkin: Skannon puuvillaisesta verhokankaasta lukioikäisenä värkätty ikat-kuvioinen jakkuni on kadonnut, piru vie. Villainen pikkumatto, turistituliainen Turkista, pyrkii pois liinavaatekaapin perukoilta. Designmuseon näyttelykatalogi “Ikat – aarteita Silkkitien varrelta” vuodelta 2004 kurkkii kirjahyllystä. Sohva huutaa uusia tyynyjä. Näytöskuvat maailmalta ruokkivat kelimakiaa. Kuosikuume nousee…kelimkuddikatbook

Saappaat: Brian Atwood.
Turkkilaiset vintage-tyynyt: Momono.
Keltaiset villatyynyt: Zandvoort.
Hame: J.Crew.
skirt1brian

Ikat: Aasiassa käytetty tekstiilitekniikka, jossa langat värjätään ennen kutomista, siksi kuvio on häilyvä.
Kelim: Tiivis villatekstiileissä käytetty kuvakudos, jonka kuviotyyli on syntynyt Persiassa.

Advertisements

Muodin maaottelu, Tanska-Suomi

01_Stine-Goya.-Foto-Martin-Vallin-1024x102411167722_10153346677132658_7569774747392229355_n

Tämäpä sattui! Helsingin Designmuseossa avautui juuri suomalaisen muodin näyttely ja Tanskan Odensesta, Brandtsin mediamuseosta löytyi juhannuksena tanskalaista muotia. On pakko tehdä vertailevaa tutkimusta.
Ihan ensimmäiseksi: Designmuseon esillepano ja yleisilme ovat mielestäni huomattavasti onnistuneempia kuin Brandtsin, joka oli yllättävän kotikutoinen. Designmuseo näyttää avaralta ja kauniilta, Brandts taas on sokkeloinen ja täynnä kopperoita. Danish-Fashion-Now-Udstilling-_Brandts_foto-Lukas-Renlund-11-1024x683Danish-Fashion-Now-Udstilling-_Brandts_foto-Lukas-Renlund-3-1024x683

Mutta: on kai hirveän komeaa, jos näyttelylle keksitään nimeksi “Suomimuodin antologia, jonka merkitys pitää tulkata selkokielelle. “Danish Fashion Now” toimii kuitenkin ihan yhtä hyvin. Kiinnitin tähän huomiota siksi, että kuuntelin äskettäin, miten suomalainen suunnittelija tankeroi oman mallistonsa esittelyssä: “totanoinniinkun tää haptinen kreaamisprosessi on siis niinku nousussa”. Se näytti ja kuulosti todella kivuliaalta, varsinkin kun olin edellisviikolla jutellut tanskalaisen suunnittelijan kanssa, joka selitti valtavan innostuneesti, miten hän oli löytänyt niin makean kankaan, että siitä oli pakko tehdä housut ja kuinka superinnoissaan hän oli niistä ja miten hyvin ne oli huomattu messuilla jne. Innostus tarttuu, tönkkökieli on turhaa. Suomalaiset vaatteet eivät kaipaa niskaansa sitä vaikeaa ja vieraannuttavaa design-jargonia, johon täällä jostain syystä usein sorrutaan. Eiväthän tanskalaiset vaatteetkaan kärsi siitä, että niistä kerrotaan rennosti ja hauskasti. Nämä samat asenteet olivat valitettavasti läsnä näyttelyissäkin.vihreägreen

Designmuseossa esitettiin t-paitoja, toppatakkeja ja työvaatteita ilman taustatietoja ikäänkuin ne olisivat uniikkia taidetta. Tanskassa kaikkien kokonaisuuksien vierellä oli televisio, jossa kukin suunnittelija selitti vaatteidensa tarinaa mukavan määrätietoisesti, positiivisesti. Näyttelyssä oli myös sali, jossa suurten valokuvien ja niihin liitettyjen kommenttien kautta kauppias, stylisti, manageri, ministeri, toimittaja  ja monet muut kertoivat ajatuksiaan muodista ammattina ja osana omaa elämää. Yhdessä salissa esiteltiin Prinsessa Maryn käyttämiä juhla-asuja.11358105_858596817523194_2115812444_n

ivan

Molemmissa näyttelyissä oli upeita vaatteita; ne olivat kauniita ja kiehtovia, toimivia ja ajatuksella tehtyjä. Muutama sekoboltsi-turhake mahtui kumpaankin, harmillisesti. Miksi vuosikymmeniä ahkeroineet tai juuri nyt ajankohtaiset, mielettömän lahjakkaat suunnittelijat jäävät jonkin yksittäisen Plastic Pony -performanssin varjoon, miksi tunkea pakolla mukaan valokuvia tanskalaisista tosi-tv-tähdistä?
Vuokko Nurmesniemen ja monen muun yksittäisen suunnittelijan tapa ajatella vaatteita uusiksi on ollut ja on edelleen aivan ainutlaatuista, mutta muuten vaateteollisuus Suomessa ei ole osoittanut montaakaan häivähdystä ennakkoluulottomuudesta. Neuvostoliittoon kaupattujen lumppujen traumasta pitäisi jo vihdoin päästä irti. Näin pieni maa ei voi kilpailla määrällä, on pakko valita laatu. Danish-Fashion-Now-Udstilling-_Brandts_foto-Lukas-Renlund-14-1024x683

Brandtsin näyttely käsitteli muodin nykyhetkeä, Designmuseo sen menneisyyttä. Siinä mielessä niitä ei tietenkään voi rinnastaa toisiinsa. Silti on pakko lisätä, että Odensen museon toinen näyttely esitteli taiteilijoiden omakuvia ja ne oli hupsusti saatu linkitettyä ajankohtaisen nykymuodin teemaan selfie-otsikoilla, kun taas Helsingissä museon toinen teema pakitti 100 vuotta taaksepäin kellarikerroksen lasimuotoiluun.
Missä katsotaan eteenpäin, missä taaksepäin?!?

‘Suomimuodin antologia’ Designmuseossa 5.6.-20.9.2015. (kuvat 2,5,7)
‘Danish Fashion Now’ Brandts Mediamuseossa 27.3.-13.9.2015. (kuvat 1,3,4,6,8)

Taidetta tänään

_fullTässä pari pöhköä mutta mielestäni perusteltua kysymystä taiteen tekemisestä:
– onko niin, että taiteilijoilla on jotenkin poikkeuksellisen suuri ja erikoinen osa aivokapasiteetistaan käytössä?
– mistä se kaikki taiteen hullu hillitön luovuus syntyy vai voiko sen oppia?
– onko taiteilijoiden päässä joku sellainen hana auki, joka muilla on yleensä tiukasti kiinni?
– vai puuttuuko artistien korvien välistä joku tiivis filtteri, joka meitä muita rajoittaa?
– ehkä taiteilijoiden päässä piuhat vaan on enemmän/vähemmän solmussa?
– mistä tulee se kaikki raivo ja vimma ja pieteetti ja sinnikkyys ja tekemisen pakko ja…
– miten se sama draivi saataisiin kaikkeen muuhun tekemiseen?
Näitä täällä miettii tyyppi, jolla on itsellään tänään ihan poikkeuksellisen nyhverö ja saamaton olo…
Pakotan itseni nyt ja heti tai viimeistään kohta jonnekin katsomaan jotain briljanttia, lataamaan harmaisiin aivosoluihini lisää virtaa.
Pakko nähdä -listalla ainakin nämä:
HelenaHietanenChaos & Beauty Taidehallissa 24.1.– 8.3.2015
kuvassa Helena Hietasen Teknopitsi, yläkuvassa Jarkko Niemelän Kellari
LauraLaine_2013_1The Wet Collection Designmuseon Galleriassa 30.1.-15.3.2015
kuvittajana tunnetun Laura Laineen lasitaidenäyttely
kallo 2009 42x54_5x12cm 2 tiainenPauno Pohjolainen – Mandoliinimiehen matka
retrospektiivi Didrichsenin taidemuseossa 28.2.-9.8.2015
kuvassa Kallo (2009)