Miten hienoja kuvia! Ja kuinka kiinnostava yhdistelmä!
Suunnittelija Erdemin rönsyilevän koristeellinen tyyli ja valokuvaaja Michal Pudelkan ironinen kitch-henki tekevät H&M:n erikoismallistosta syksyn jännittävimmän yhteistyökuvion. Baz Luhrmannin ohjaama mainosklippi lisää houkutusta. Muodikkaasti ennakkoluulotonta ruotsalais-australialais-turkkilais-kanadalais-tsekkiläis-englantilaista näkemystä, herkän surrealistisilla yksityiskohdilla maustettuna.
Mallistoa on odotettava marraskuun toiseen päivään asti.
Tag Archives: muoti
Fashion in Helsinki, kiitos!
Viime viikko oli muodintäyteinen, kiitos Fashion in Helsinki.
Mukaan mahtui seminaareja, näytöksiä, lanseerauksia, pop-uppeja, avajaisia, presentaatioita ja paljon muuta. Taso oli kansainvälisestikin korkea, tekijät huippuammattilaisia ja asenne enemmän kuin kohdallaan.
Yhteenvetona: suomalaisesta muodista on tullut rohkeaa ja älykästä!
Se kommunikoi uusilla tavoilla, sekoittelee traditioita tulevaisuuden innovaatioihin, innostaa ja haastaa, yllättää ja kritisoi, leijuu omissa sfääreissään, mutta jalat kuitenkin tukevasti mullassa tai asfaltilla, tapauksesta riippuen.
Luovuus ja kaupallisuus keskustelevat viimeinkin keskenään. Huumori haastaa haute couturen ja kreisi kohtaa kotikutoisen.
Huomionarvoista oli mielestäni erityisesti vaihtoehtojen ja tyylien runsaus. Niillä erotumme eduksemme jopa ruotsalaisista.
Erityisen lupaavalta tulevaisuus näyttää miesten muodin suhteen. Mallistot ovat ryminällä menossa Pitti Uomoon syyskuussa, sporttityylistä otetaan kaikki irti ja uniikkikappaleita tehdään Bowielta ja Princeltä opitulla rokkikukko-asenteella.
Monipuolisuus näkyy myös kuoseissa, kuvioissa, väreissä ja pinnoissa. Niissä ja varsinkin tekstiilien uusissa innovaatioissa suomalainen insinööritaitokin pääsee loistamaan aivan uusilla, innostavan eettisillä tavoilla.
Lämmin kiitos mahtavista kokemuksista, Pre Helsinki, Aalto international, Aalto university, Sasu Kauppi, Turo, Artek, Mystery, Emma museo, Marimekko, Tre, ihan vain muutamia suuresta joukosta mainitakseni. Kiitos!
Enföld, uusi muotituttavuus
Vaatemerkki Enföld jäi kaivertamaan vuodenvaihteen Nykin reissulta. Greenwich Villageen Bleecker streetille ilmestyneen putiikin vaatteet ja asusteet olivat minusta poikkeuksellisen kivoja, omintakeisen kekseliäitä ja rennosti taiteellisia, juuri sellaisia mistä helposti tulee garderobin kulmakiviä.
Enföld on yllättäen japanilainen ja kuuluu samaan konserniin Kiinaa valloittavan Moussy-teinimerkin kanssa. Villagen putiikki on ainoa Japanin ulkopuolella eikä nettikaupastakaan ole Euroopassa iloa, se on suunnattu kotimaansa kuluttajille ja sen mallistot näyttävät paljon Nykin putiikkia vaatimattomammilta.
Voisin hyvin kuvitella, että muutkin esimerkiksi Samujin, Dustyn tai VainioSeitsosen vaatteisiin mieltyneet innostuisivat Enföldin mallistoista.
On oikeastaan aika mukava huomata, että vieläkin on mahdollista haavehtia vaateostoksista, joita ei voi hoitaa kotimaasta käsin tai kotisohvan uumenista.
Perinnemuotia Ukrainasta
Muotisuunnittelija Vita Kin teki viiime keväänä mahdottomasta mahdollista ja puki ukrainalaiset kansallispuvut ja maansa käsityöperinteen kertaheitolla maailman muotieliitin päälle ja kaikkien tietoisuuteen. Vyshyvanka-tekniikaksi kutsutulla koristelulla kuorrutetut kesämekot olivat yhtäkkiä muotitoimittajien (Anna Dello Russoa ja Viviana Volpicellaa myöten), bloggarien ja ostajien kärkikaartin lemmikkejä. Aika on näköjään kypsä slaavilaisille vaikutteille ja vastaiskulle massamuotia kohtaan siitäkin huolimatta, että minimalismiin taipuvaiset, varman päälle pelaavat pukeutujat todennäköisesti säikähtävät väriryöpsähdystä.
Kuvissa upeilta näyttävät vaatteet ovat vaikuttavia myös livenä: Barneys New Yorkin mallistoista ne jäivät mieleen laatunsa, runsautensa ja hienon ristipistotekniikkansa ansiosta. Huippulaatuinen pellava kohtaa ylellisen silkin. Hinnat ovat kuitenkin hurjia: pellavamekko huitoo parissa tonnissa ja puserokin maksaa melkein tonnin. Matchesfashion.comissakin hinnat ovat melkein yhtä korkeat.
Yllättäen Etsyn nettikauppa on täynnä “Vita Kin tyylisiä” perinnevaatteita, joiden kuvina ovat häikäilemättömästi täsmälleen samat tai ainakin identtiset vaatteet, muutamalla satasella. Millaisilla säännöillä Etsy-kauppa mahtaa toimia Unkarissa? Saisiko sieltä sitä mitä tilaa? Uskaltaisiko ottaa riskin?
Ja kuka tekisi saman trenditempun suomalaiselle käsityöperinteelle? Saisi mielellään olla joku positiivisesti suuruudenhullu luova tyyliniekka…
muotikuvat: Vogue.com
I love me -messut, top 4
Lifestyle- ja hyvinvointitapahtuma I love me oli tänäkin vuonna menestys. Tässä neljä kiinnostavinta teemaa, joista kaikista kuulemme varmasti vielä lisää:
Ivalo
Messuilla lanseerattu suomalainen Ivalo muotisovellus, joka tuo yli 70 kotimaisen muotibrändin vaatteet shoppailtavaksi puhelimeen. Mahtavaa, että kauan kaipailtu appi on täällä ja vaikuttaa jopa erittäin lupaavalta.
I love fashion -näytökset. Viimeistä paikkaa myöten täydet näytökset kertoivat vieraille kaiken, mitä muodissa on tänä talvena oleellista. Tyylikäs toteutus: Teri Niitti Styling.
Lolë
Päivän suurin yllätys: löysin Pariisista muotiviikon aikana sporttimerkki Lolën putiikin ja ihastuin. Oli kiva huomata, että merkki ottaa ensikosketuksen Suomen markkinoille messujen kautta. Seuraamme mielenkiinnolla…
Nordic Health Sprays
Vitamiinisuihkeet tehostavat mm. magnesiumin, B12-vitamiinin ja D-vitamiinin imeytymistä ihon tai limakalvojen kautta. Palkittu tuotesarja vakuuttaa tutkimustiedollaan ja toimii pillereitä paremmin koko perheen terveydenhuollossa, lapsista lemmikkeihin. Ensivaikutelma on erittäin positiinen.
Nordic Designers’ Pop-up shop vol 2 Itis
Piia Hännisen ideoima, laadukkaita suomalaisia design-yrityksiä esittelevä Nordic Designers’ Pop-up Shop vol 2 on ajatuksella koottu ja huolellisesti valmisteltu. Kiertelin, katselin, koskettelin ja kokeilin vaatteita ja asusteita avajaispäivänä ja jututin uusia ja vanhoja suunnittelijoita. Mieleen jäi seuraavia ajatuksia, sekalaisessa järjestyksessä:
1. Mahtavaa, että pop-upin pienillä design-merkeillä alkaa olla brändi-imago hallussa: kaikki on logoa, hintalappuja ja markkinointia myöten huolella työstettyä.2. Ylpeys omaan osaamiseen näkyy ja siitä uskalletaan puhua innostuneesti. Hienoa!
3. Laatu on parantunut huimasti. Käytössä on aitoja, ekologisesti ja eettisesti valmistettuja materiaaleja. Perinteitä kunnioitetaan.
4. Suomessa on vielä tallella kutomoissa ja neuletehtaissa opittua ja hiottua huippuosaamista, jota nuoret suunnittelijat arvostavat.
5. Suomalainen suunnittelu on yksilöllistä ja rohkeaa, mutta se osataan myös suhteuttaa käytännöllisyyteen.
6. Pop-upin tuotteita hypisteltyäni monen ulkomaisen ketjumyymälän halpisvaatteet tuntuivat vertailussa aika kamalilta rääsyiltä.
7. Jos olisin enkelisijoittaja, unohtaisin hetkeksi bittinikkarit ja siirtyisin tukemaan näitä, konkreettisia käyttöesineitä suunnittelevia ammattilaisia. Koska kulutustottumusten on pakko palautua järjellisiin mittasuhteisiin, pois tuhlauksesta ja pikamuodin akryylikasoista.
8. Haaste: käykää kokeilemassa pop-upin aitoja materiaaleja, katselemassa yksityiskohtia ja testaamassa näppituntumalla, miltä hyvä vaate tai asuste oikeasti tuntuu. Sen jälkeen voitte vertailun vuoksi tunnustella jonkun halpahallin valikoimaa. Ja sitten miettikää, kumman fiiliksen haluatte omalle ihollenne. Väitän, että vaatteet hoitavat käännytystyön ihan itsekseen.
Nordic Designer’s Pop-up shop vol 2 2.9.–29.9.2016.
Kauppakeskus Itis, 1. krs, Stockan päädyssä, Moda Broncoa vastapäätä
ma-pe 10.00–21.00, la 10.00–19.00, su 12.00–18.00
mallikuvat Nomen Nescio, Aarikka ja Poola Kataryna
Pukija
Muotia, pukeutumista ja vaatteita on Suomessa tapana väheksyä. Niiden roolia elämänlaadun, kommunikaation tai silkan arkisen toimintatehon osana ei oikein osata eikä haluta huomioida. Outoa sinänsä; luulisi, että täällä jos missä vaikkapa talvitakin tärkeys jo todistaisi, ettei ole kyse mistään vähäpätöisestä asiasta vaan suorastaan selviytymistaistelusta.
Onneksi tiedän vihdoin, miten vastaan “köyhät ne vaatteilla koreilee” provokaatioihin: pyydän katsomaan elokuvan nimeltä Pukija / The Dresser (ohjaus Richard Eyre)
Siinä kolme mielettömän taidokasta näyttelijää yltyy intensiivisiin roolisuorituksiin pienessä, intiimissä ja hyvin teatterinomaisessa teoksessa.
Vanha, nukkavieru pukija (Ian McKellen) valmistelee kuolemaisillaan olevaa, pahasti dementoitunutta tähtinäyttelijää (Anthony Hopkins) illan esitykseen. Elokuvan aikana kuningas Leariksi laittautuminen kokoaa sairaalloisen vanhuksen vielä yhteen hienoon esiintymiseen.
Pienet yksityiskohdat kuten kontrasti samettisen aamutakin ja nukkavierujen kotikutoisten pujoliivien välillä kärjistää tunnelmaa ja päähenkilön pakottava tarve hankkiutua ulos omista vaatteistaan vaikka keskellä katua antavat ajattelemisen aihetta. Yksinkertainen valkoinen yöpaitakaan ei koskaan enää näytä yhdentekevältä.
Naispääosan (Emily Watson) puvut jäävät tarkoituksellisesti taka-alalle. Elokuvan vahvojen miesten välinen kamppailu ei yksinkertaisesti jätä tilaa muille, eikä se tarvitse ylimääräisiä koristuksia. Samalla on kuitenkin myös pakko huomauttaa, että elokuvassa ei tehdä vaatteista numeroa; olisi täysin mahdollista katsoa se piittaamatta tippaakaan puvustuksesta. Minä nyt vain satuin valitsemaan tämän vinkkelin…
Jos siis ensivaikutelman tekeminen on yksi vaatteiden merkittävistä tehtävistä, kannattaa jokaisen todella miettiä, millaisen olon ne luovatkaan kantajalleen. Itse kullekin tekee varmasti hyvää tuntea olevansa “voittajan vaatteissa”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan jokaisen oman persoonan kohdalla. Minä ainakin koin tämän kotisohvalla nähdyn “teatteriesityksen” minimalistisen puvustuksen todella voimallisesti ja pidän siitä saamaani tietoa arvokkaana.
Puvustajat, somistajat, vaatturit, räätälit, muotisuunnittelijat, pukeutumista tutkivat historioitsijat ja ompelijat, millainen valtavan hieno taito teillä onkaan hyppysissänne!
Taiteellinen muoti-illallinen
Japanilainen opiskelukaverini suunnitteli aikoinaan vaatemalliston, jonka inspiraationa toimi loisteliaasti katettu ruokapöytä – mutta siinä tilassa, miltä se näyttää vasta pitkän illallisen jälkeen. Oli rytättyjä servettejä, viiniläikkiä, soijaroiskeita, kaatuneita maljakoita lakastuneine kukkineen, ruoan rippeitä, öljytahroja, sekalaisia astioita, loppuunpalaneita kynttilöitä, erilaisia laseja tyhjinä ja täysinä ja kaikkea siltä väliltä…
Syntyi kiivas keskustelu puolesta ja vastaan, jotkut pitivät ideaa inbesillinä, toiset nerokkaana. Minua viehättivät värien ja kuvioiden mausteisensotkuinen sekamelska. Olen ikäväkseni kadottanut Chiakin yhteystiedot, hän pääsi kai harjoittelijaksi Comme des Garçonsille Tokioon.
Muisto palaa mieleen usein silloin, kun onnistuneen illallisen jälkeen unohtuu höpisemään niitä näitä hyvässä seurassa, kivassa ravintolassa ja vatsat onnellisen pullollaan. Pari kertaa olen tosin joutunut perustelemaan innostustani napsia kuvia jo tyhjenneistä lautasista…kuvissa: Krog Madamen tapaslautanen, Lounge3:n alkupalalautaset, Lonnan lasit, ja Ateljé Finnen jälkiruokalautanen.
Muotitaidetta, taidemuotia
Muotivisionäärit Viktor & Rolf ovat niitä avantgarde-suunnittelijoita, joiden vaatteita täytyy matkustaessa käydä kaupoissa ”palvomassa”, eli ihmettelemässä, kääntelemässä, kokeilemassa, tutkimassa ja ihailemassa. Materiaalit ovat ylellisen hienoja, leikkaukset taidokkaita ja muodot aina yhtä jännittäviä, epätodellisen nerokkaita.
Omaksi näitä luomuksia ei ole tarvinnut haaveilla, koska arkeen ei kuulu Viktor & Rolfin vaatteiden veroisia tilaisuuksia. Entä jos taideteokseksi seinälle tai veistokseksi mallinuken päälle? Merkin viimeisin Haute Couture näytös ainakin antaa luvan ajatella muotia taiteena ja taidetta muotina. Mahtavaa!
Jos joku tuntee tarvetta pureskella sisääntulojen asukokonaisuudet muotibisneksen valmisvaatteen inspiraatioksi, niin ainakin epäsymmetriset kellohelmat, vaalea denim, korkea kapea vyötärö, herrainkengät, räväkät printit ja metallinhohto lienevät pinnalla ensi talvena. Siinä syksyn työvaatteiden hankintalistan peruselementit? kuvat: style.com
Värikästä viikonloppua!
En harrasta rantalomailua, enkä ole mikään auringonpalvoja, mutta ”Hilfigerien perhepotrettiin” haluaisin hypätä mukaan.
Hyvä fiilis. Lämpö. Aurinko. Värit. Meri. Varpaat kuumassa hiekassa. Hyvä fiilis!
Näin toimii hieno mainoskampanja: ilman kikkailua tai venkurointia, vain huolellisesti tehty ihana kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja saa malliston näyttämään timantilta.
Kesäkelejä odotellessa kääriydyn oranssiin takkiini ja keskityn pitämään pimeän loitolla. Energistä viikonloppua!
kuva: Tommy Hilfigerin kevät/kesä 2014