Tykkään siileistä. Voiko söötimpiä tuhertajia olla olemassakaan? Palloksi pyörähtänyt siili (Ikean postikortti!) on päässyt meillä seinälle ja kaapin kulmalla päivystää itävaltalaisen muotoilijan Walter Bossen pieni pronssinen, siilinmuotoinen tuhkakuppi. Sattumalta jopa Muriel Barberyn kirja ‘Siilin eleganssi’ osui ja upposi, tykkäsin siitäkin kovasti.
Mutta voi itku, lauantaina puutarhan nurkasta löytyi kuolleena pieni siili. Sama siili, joka koko kesän urhoollisesti taapersi vadelmien ja viinimarjapuskien alla emonsa jalanjäljissä. Voiko surkeampaa näkyä enää olla!
Tässä Kirsi Kunnaksen runo Siili-rukan muistolle:

Tunteellinen Siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Niisk. Lisää siiliasiaa: http://www.siilikiikarissa.fi/
alakuva: Jeff Moore, Mail on Sunday