Helle + ukkoskuuro, olo on kuin monsuunimyrskyssä konsanaan, vaikka Vallilanlaaksossa vaan ollaan.
Kasvit osallistuvat mielikuvamatkailuun parhaansa mukaan: villiviinikatto on läpitunkematon, vanhan köynnöskasvin ranka melkein käsivarrenpaksuinen ja bambumaiset tatarit kurkottavat taivaisiin. Omenapuun latvaa hipovasta, liaania muistuttavasta jättikurpitsasta tai palmumaisesta mustakaalista puhumattakaan. Eksoottista!
Yrttisesonki käy kuumana, nam!
Kesäkeittiö muuttuu vauhdilla vihreäksi:
Basilikaa saa/pitää/voi/kuuluu nyt tunkea jokaiseen ruokaan ja juomaan, samoin sukulaistaan minttua. Ja persiljaa. Ja valkosipulinvarsia. Ja lipstikkaa. Ja ja ja…
Afrikanbasilika-mansikka-salaatti, check. Lipstikka-tsatsiki, check (kiitos vinkistä, Teurastamon Kellohalli). Korianteri-coleslaw, check. Nokkos-persilja-pesto, check. Marokonminttu-hunaja-tee, check. Timjami-sitruuna-siika, check. Valkosipuli-capris-perunasalaatti, check.
Jonotuslistalla seuraavina salvia, rosmariini, meirami…
Kuvan piparminttulaatikko on ”unohdettu” pihan nurkkaan, punaviinimarjapensaan ja omenapuun varjoon. Silti kahdesta pienestä taimesta on kolmessa vuodessa tullut oikea minttumetsä.
See what I mean? YÖK!
yläkuva: GreenZone
alakuva valitettavasti itse otettu
Luonto on kohta kukkeimmillaan, mutta silti muutama harmaa aivosolu täällä jo miettii syksyn muotivärejä ja värittömyyksiä. Veikkaan, että tuhkanharmaan, yönmustan ja mutaliejuepävärien joukossa nämä kolme hankalahkoa voimaväriä näyttävät syksyllä houkuttelevan erilaisilta:
Pioni eli kylmä punainen
Syvä, vahva, intensiivinen kylmä punainen. Tylystä fuksiasta sammuneeseen viininpunaiseen.
Atsalea eli särkynyt oranssi
Pehmeäksi haalistunut, tiileksi palanut tai neonkyltistä tempaistu. Kaikki sävyt paitsi Huoneistokeskuksen porkkananoranssi.
Lupiini eli violetiksi vinksahtanut sininen
Selkeästä perusväristä vivahteikkaammaksi vääntynyt voimakas sinivioletti. Parhaimmillaan haaleaan taivaansiniseen yhdistettynä.
Ja kuten kuvista näkyy, jännittävimmät väriyhdistelmät syntyvät, kun mukaan lisätään mintun,- nurmikon,- ja pullonvihreää.
ps. Kiitokset Katjan kotipuutarhuriblogille, siellä esiintyvä atsalea pelasti onnettoman nimimuistini: yritin ensin sovitella atsaleani nimeksi kaikkea angervosta alppikaunoon ja arovuokkoon.
Vanhat puutarhatyökalut. NIIN paljon komeampia ja toimivampia kuin uudet. Kysykää vaikka englantilaisilta puutarhahulluilta; heillä on jopa kauppa, joka myy ja kunnostaa toinen toistaan kummallisempia “antiikkisia” puutarhahärveleitä:
Kauppa löytyy osoitteesta: www.timelesstools.co.uk.
En olekaan ennen tiennyt tarvitsevani esimerkiksi omituisen näköistä ‘daisy grubberia’, eli (vapaasti suomennettuna) ‘päivänkakkaranpenkojaa’. Parsaleikkurista tai mansikkalapiosta puhumattakaan.
Vai pitäisikö suosiolla pärjäillä näillä omilla romuilla…
valkoinen helletaivas ja unikonnuput
valkoinen hodari eli kuuma koira
valkoinen omenapuu
valkoinen nurmikko
Tätä on pakko hehkuttaa jo etukäteen:
Helsingin Taidehallissa ja Korjaamo Galleriassa avautuu lauantaina, 17. toukokuuta Heikki Marilan näyttely “Kukkia ja perkeleitä”.
Carnegie Art Award (2012) voittajan taide on nähtävä paikan päällä. Se on raakaa ja rajua, rujon kaunista ja vaikuttavan intensiivistä. Tiedossa siis mahtava fyysinen taidekokemus…
Taidehallissa retrospektiivinen katsaus taiteilijan tuotantoon vuosilta 1995–2014 ja Korjaamo Galleriassa uusia teoksia.
kuvat: Korjaamo / Heikki Marila
Sesongin ensimmäinen sadonkorjuu suoritettu!
Nokkosia. Kattilallinen tuoreita nuppuja, versoja ja latvoja ryöpättynä, ämpärissä varsia ja lehtiä sekä kottikärryllinen juurakoita.
Keittiöön asti päässeet osat piilotetaan tällä kertaa seafood-risottoonohrattoon. Ronkeleille ruokailijoille ei ehkä kerrota, mistä vihreä yleisväritys tulee. Kun mukana on valkoviiniä, yrttejä, sipuleita, pestoa ja paljon sitruunaa, kukaan ei erota nokkosta pinaatista.
Jämävarret muhivat voimajuomaksi kasvimaalle. Nokkosuute on varsinainen tehopakkaus, sillä karkotetaan kirvoja ja lannoitetaan kasvimaata, samalla kun kierrätetään kasvisilppua. Haju tosin on kammottava: pyykkipoika nenässä on ihan MUST.
Juuret ovat ainoa ongelmakohta, varsinkin jos sattuu kaivamaan lehtikompostista peruukkia muistuttavan pöheikön hiuksenhienoa keltaista juurta, joka on sitkeää kuin mikä ja ihan mahdottoman hankalaa saada hengiltä! Naapuri-puutarhuri Helenan vinkkiä noudattaen kuivatan juurakon hengiltä ja nakkaan sen sitten takaisin kompostiin.
Nokkonen todellakin on kotimaista gourmet’ta parhaimmillaan. Söin viime viikolla lempiravintolassani Ateljé Finnessä paahdettua siikaa, jonka päällä oli pari friteerattua nokkosenlatvaa ja muitakin villivihanneksia. Annos oli suussasulavan herkullinen kuten aina ja ajankohtaisuus tietysti inspiroi viherpipertäjää.
Miksei nokkosta, tätä kaikkien inhoamaa rikkaruohoa siis voisi brändätä huippuhienoksi superfoodiksi? Esimerkiksi Åbyn kartanon tuotteissa idea on jo mukana, tyylikkään houkuttelevana. Luomu-lähiruoka-kierrätys-superfood-gourmet-ajattelua parhaimmillaan! Nokkonen on fiksua luksusta.
ps. Toissa vuonna, räjähtäneitä ruusuryteikköjä raivatessani silppusin myös järjettömän pitkäksi venähtäneitä nokkosenvarsia, melkein kolmemetrisiä ja sitkeitä kuin mitkä! Nokkosta pitäisi käyttää enemmän tekstiilikuituna, hampun j a pellavan tapaan.
kuvat: kasvikirjasto, Åbyn kartano ja Atelje Finne.
Mikroskooppisten siementen kanssa näpertely ei sovi kaikille, mutta ei anneta sen häiritä viljelyshommeleita. On muitakin konsteja. Testasin, suostuuko ruokakaupasta ostetun basilikan oksa kasvattamaan itselleen juuret pelkän veden voimalla. Näin hyvin se onnistui:
Pari viikkoa ikkunalla ja noin komeat juuret! Saa nähdä, suuttuuko, kun joutuu multaan…
Myös minttua kannattaa lisätä pistokkaista, se juurtuu pomminvarmasti (myös viereisiin ruukkuihin, jos oksa saa nojailla mullan pintaan).
Pysyttelen muutenkin rehuineni ikkunoiden sisäpuolella niin kauan kun sade tulee alas valkoisessa muodossa. Osaatteko arvata, mikä tuo jättilehtinen “viherverho” on? Se on tamarillo eli puutomaatti, Stockan Herkusta ostetun hedelmän siemenistä yhdessä syksyssä kasvatettu. Miksiköhän kaikki kasvatusprojektini aina liittyvät tavalla tai toisella ruokaan?
Puutarhurin kannalta parasta toukokuussa on se, ettei vielä ole hyttysiä, kirvoja, etanoita tai muitakaan inhottavia pieniä vihollisia -ainakaan pihalla. Pellistä pokatut torakat ja sääsket sallitaan sisätiloissa.
Mökissä saattaa muutenkin kiipeillä jotain tämmösiä suuria mutta harmittomia tapauksia. Kuvan “aitojäärä” on puolimetrinen puuveistos, joka on tehty jo suljetulla Helsingin kaupungin käsityöpajalla kaverini Petteri Mattilan valvovan silmän alla. Siellä suunniteltiin ja tehtiin myös Luonnontieteellisen museon eli tutummin Eläinmuseon kahvittelevat kirahvit ja monet muut Helsingin kaupunkikuvaa ilahduttavat eläinhahmot.
Itse en suostu ulos kahville jos niskaan sataa rakeita ja hengitys huuruaa.
Pysyn verhon takana piilossa.
Haipakka 