Nahkaiset asusteet ovat parhaimmillaan silloin, kun niiden pinta on patinoitunut kauniisti ja niissä on sopivasti elämän jättämiä jälkiä. Tämä on mahdollista vain ja ainoastaan, kun tuote on jo lähtökohtaisesti valmistettu huolella hyvistä materiaaleista.

Perinteisille käsityöammateille ei enää tahdo löytyä tekijöitä. Vai löytyykö? Pieni toivonkipinä ainakin heräsi, kun katselin Hestran käsineliikkeessä Mikonkadulla, miten yrityksen ruotsalaiseen perustajasukuun kuuluva, neljännen polven hansikkaantekijä Anton Magnusson esitteli hansikasnahan käsittelyä ja kertoi, mitä kaikkea kuuluu laadukkaan, käsityönä tehdyn nahkakäsineen valmistukseen.

Käsineiden valmistus on ohjautunut Euroopassa pitkälti Unkariin, missä hugenottien jälkeläiset ylläpitävät vanhoja, Ranskasta periytyviä taitoja. Sikäläiset leikkaajat ovat kuulemma maailman taidokkaimpia, ja ompelijat tekevät tarkkuutta vaativaa työtään omassa rauhassaan kodeissaan.

Kisällijärjestelmä on jotakuinkin ainoa, millä näitä taitoja voi oppia ja silloinkin pitää aloittaa pohjalta; vaikkapa tekemällä ensimmäiset puoli vuotta pelkästään peukalopaloja sormikastehtaassa. Mutta jos hyvin käy ja palaset loksahtavat paikoilleen, saattaa löytää itsensä Antonin tavoin ahkeroimasta jonoksi asti venyneen mittatilauslistan kanssa. Siinä todistetaan taitavan käsityöläisen tekemän tuotteen ihanuus kaikessa yksinkertaisuudessaan: takuuvarma yksilöllisyys. Arvostan!

Kun näistä samoista laatu,- ja tyylikriteereistä vielä pidetään tiukasti kiinni muissakin malleissa ja materiaaleissa (urheilijat, huomio!), alkaa koko yrityksen imago näyttää aika täydeltä kympiltä. Esimerkiksi jumalaisen pehmeä, villisiannahkainen vuoriton käsine istuu kuin – hmmm- hansikas.
Näppituntumaa aiheeseen kannattaa hakea Hestran myymälästä Kluuvikadulta.