Ärhäkkä flunssa otti ja iski. Viikko sujui suunnilleen näin:
– maanantai:
Olo on kumman vetämätön. Korvien välissä tuntuu pörisevän kimalaislauma. Rauhallinen kävely nostaa tuskanhien pintaan. Ikuinen optimisti veikkaa heinänuhaa.
– tiistai:
Kurkussa on kaktus tai siili tai molemmat. Pistely äityy yöllä niin pahaksi, ettei voi nukkua. Silmät ovat täynnä hiekkaa, korvia kutittaa ja ihossa kihelmöi. Optimisti veikkaa edelleen heinänuhaa.
– keskiviikko:
Vasen sierain alkaa valua kuin hajonnut vesihana. Sen takia on pakko pysytellä poissa ihmisten ilmoita. On hyväksyttävä se tosiasia, että kyseessä on virusperäinen räkätauti eikä mikään kukka-allergia.
– torstai:
Päivän viisi työtapaamista peruutetaan, koska muiden tartuttaminen tällä supertukko-särky-piina-aivastus-ällötyksellä olisi ilkeä temppu. Iltaan mennessä on niistetty kaksi täyttää rullaa vessapaperia ja tukoittain talouspaperia.
– perjantai:
Kuulostan viskibassoiselta varikselta. On parempi olla sanomatta yhtään mitään. Vesihana nenässäni alkaa vihdoin kuivua, mutta silmissä sumenee ja jokainen vanha kivistys ja kolotus ilmoittaa itsestään. Missaan sekä Taste of Helsingin että Sideways-festarin.
– lauantai:
Aamulla tuntuu siltä, kuin joku olisi ajanut traktorilla ylitseni. Nenäontelot ovat niin arat, että hengittäminen sattuu.  Muuten olo alkaa siirtyä tukkoisuuden puolelle. En haista enkä maista yhtään mitään. Tekemättömyyteen turhautuneena maalaan koko päivän kirjahyllyä. Kerrankin sen voi tehdä niin, ettei maalin hajua edes huomaa.
– sunnuntai:
Hengitys alkaa kulkea ilman, että siihen täytyy erikseen keskittyä. Tosin vartin välein iskee täysi tukos ja sitä seuraava köhinä. Alan olla kohtuullisen kyllästynyt olotilaani. Omalle kohdalleni ei ole osunut näin totaalista lamauttajaa vuosikausiin. Teen periaatteellisen päätöksen siitä, että oma kiintiöni infektiosairauksiin on täynnä seuraavan vuosikymmenen ja maanantaina koittaa uusi elämän. Over and out.