Tämäpä sattui! Helsingin Designmuseossa avautui juuri suomalaisen muodin näyttely ja Tanskan Odensesta, Brandtsin mediamuseosta löytyi juhannuksena tanskalaista muotia. On pakko tehdä vertailevaa tutkimusta.
Ihan ensimmäiseksi: Designmuseon esillepano ja yleisilme ovat mielestäni huomattavasti onnistuneempia kuin Brandtsin, joka oli yllättävän kotikutoinen. Designmuseo näyttää avaralta ja kauniilta, Brandts taas on sokkeloinen ja täynnä kopperoita.

Mutta: on kai hirveän komeaa, jos näyttelylle keksitään nimeksi “Suomimuodin antologia“, jonka merkitys pitää tulkata selkokielelle. “Danish Fashion Now” toimii kuitenkin ihan yhtä hyvin. Kiinnitin tähän huomiota siksi, että kuuntelin äskettäin, miten suomalainen suunnittelija tankeroi oman mallistonsa esittelyssä: “totanoinniinkun tää haptinen kreaamisprosessi on siis niinku nousussa”. Se näytti ja kuulosti todella kivuliaalta, varsinkin kun olin edellisviikolla jutellut tanskalaisen suunnittelijan kanssa, joka selitti valtavan innostuneesti, miten hän oli löytänyt niin makean kankaan, että siitä oli pakko tehdä housut ja kuinka superinnoissaan hän oli niistä ja miten hyvin ne oli huomattu messuilla jne. Innostus tarttuu, tönkkökieli on turhaa. Suomalaiset vaatteet eivät kaipaa niskaansa sitä vaikeaa ja vieraannuttavaa design-jargonia, johon täällä jostain syystä usein sorrutaan. Eiväthän tanskalaiset vaatteetkaan kärsi siitä, että niistä kerrotaan rennosti ja hauskasti. Nämä samat asenteet olivat valitettavasti läsnä näyttelyissäkin.

Designmuseossa esitettiin t-paitoja, toppatakkeja ja työvaatteita ilman taustatietoja ikäänkuin ne olisivat uniikkia taidetta. Tanskassa kaikkien kokonaisuuksien vierellä oli televisio, jossa kukin suunnittelija selitti vaatteidensa tarinaa mukavan määrätietoisesti, positiivisesti. Näyttelyssä oli myös sali, jossa suurten valokuvien ja niihin liitettyjen kommenttien kautta kauppias, stylisti, manageri, ministeri, toimittaja  ja monet muut kertoivat ajatuksiaan muodista ammattina ja osana omaa elämää. Yhdessä salissa esiteltiin Prinsessa Maryn käyttämiä juhla-asuja.

Molemmissa näyttelyissä oli upeita vaatteita; ne olivat kauniita ja kiehtovia, toimivia ja ajatuksella tehtyjä. Muutama sekoboltsi-turhake mahtui kumpaankin, harmillisesti. Miksi vuosikymmeniä ahkeroineet tai juuri nyt ajankohtaiset, mielettömän lahjakkaat suunnittelijat jäävät jonkin yksittäisen Plastic Pony -performanssin varjoon, miksi tunkea pakolla mukaan valokuvia tanskalaisista tosi-tv-tähdistä?
Vuokko Nurmesniemen ja monen muun yksittäisen suunnittelijan tapa ajatella vaatteita uusiksi on ollut ja on edelleen aivan ainutlaatuista, mutta muuten vaateteollisuus Suomessa ei ole osoittanut montaakaan häivähdystä ennakkoluulottomuudesta. Neuvostoliittoon kaupattujen lumppujen traumasta pitäisi jo vihdoin päästä irti. Näin pieni maa ei voi kilpailla määrällä, on pakko valita laatu.

Brandtsin näyttely käsitteli muodin nykyhetkeä, Designmuseo sen menneisyyttä. Siinä mielessä niitä ei tietenkään voi rinnastaa toisiinsa. Silti on pakko lisätä, että Odensen museon toinen näyttely esitteli taiteilijoiden omakuvia ja ne oli hupsusti saatu linkitettyä ajankohtaisen nykymuodin teemaan selfie-otsikoilla, kun taas Helsingissä museon toinen teema pakitti 100 vuotta taaksepäin kellarikerroksen lasimuotoiluun.
Missä katsotaan eteenpäin, missä taaksepäin?!?

‘Suomimuodin antologia’ Designmuseossa 5.6.-20.9.2015. (kuvat 2,5,7)
‘Danish Fashion Now’ Brandts Mediamuseossa 27.3.-13.9.2015. (kuvat 1,3,4,6,8)