Kesän ”ehdoton hittimauste” on meillä ollut kardemumma. Olen tunkenut sitä reippaina kourallisina mustaan kahviin, tuoreeseen porkkanaraasteeseen, värikkääseen kanapataan, helppoon karviaismarjapannukakkuun, tuliseen kasviscurryyn, paksuun raparperipiirakkaan, vaniljajäätelöön, paahdettuun kukkakaalisalaattiin ja ties minne muualle.
Kardemumma on mauste, joka sopii erinomaisesti ”hellekesän raikkaisiin kesäruokiin”, kuten haudutettuihin mausteisiin patoihin, kiehuvankuumiin juomiin ja tuhteihin jälkiruokiin. 😉
Kesä!
Category Archives: Elämää
Stidejä ja vattuja
Kertaakaan en ole kiukutellut kylmää kesää, mutta viime sunnuntai meinasi jo olla vähän liikaa; kitkin kukkapenkkiä paksut talvihanskat kädessä, nokka jäässä ja manailin, kun ei ollut villasukkia mukana.
Tulitikkutuliaiset Taidepalvelu Dipinton Petteriltä ja Anjalta lämmittävät ihan kirjaimellisesti! 
…ja täksi sunnuntaiksi manattiin kesämyrskyä, jättekiva.
Kelailin jo etukäteen, että vadelmapensaista taitaa tulla tänä vuonna pelkkää vetistä vadelmasosetta, mutta onneksi jotain kerättävääkin löytyi. Kaikkiin marjoihin laitetaan nyt näköjään automaattisesti terveellinen proteiinilisä (mato), mutta ei lisättyä sokeria! 😉
Ja lupailtu myrskykin olisi mahtunut vesilasiin, tuli vain sateinen aamupäivä. Onneksi meitä ei ole tehty sokerista…
Wow, Whiplash!
Tiedättekö, miten silloin tällöin joku leffa saa haukkomaan henkeä?
Voimaan pahoin, itkettämään, nikottelemaan, ällöttämään, kiukuttamaan, tuijottamaan tyhjään, valvomaan läpi yön, muistamaan omituisia…
Menkää leffaan katsomaan Whiplash, jos ette jo ole nähneet sitä. Tai kaivakaa se käsiinne Makuunista, netistä tai ihan mistä vaan. Se on tehty kaikille niille, jotka ovat koskaan suhtautuneet intohimoisesti johonkin. Niille, joilla on unelmia. Niille, joilla on ollut hyviä tai huonoja opettajia. Niille, jotka kaipaavat kannustusta. Niille, jotka tarvitsevat tuuppimista. Niille, joita on tuupittu liikaa. Niille, jotka jo tietävät mitä…
Pääosassa vaatimattoman uskomaton Miles Teller ja Oscarin arvoisessa sivuosassa pelottava J.K. Simmons. Damien Chazellen hämmästyttävästä ohjauksesta palkintona myös parhaan leikkauksen ja parhaan soundtrackin Oscarit. Huhhuh!
kuvat: http://www.imdb.com
Kesällä sisällä…
Kasvimaalla on kaatosade. Keskityn siis viherkasveihin virtuaalimaailmassa.
Jos kesä siirtyy kokonaan elokuulle ja kasvit sisätiloihin, voin vaikka haaveilla olohuoneesta, joka muistuttaa atrium-pihaa. Mitä viidakompi sen parempi. Pitäisikö hommata vanha kunnon peikonlehti vai matkia ruotsalaisia sisustuslehtiä, joista olen bongannut jo neljän lehden kannesta viikunapuun?
Klassikkokasvit voisivat olla myös aika jees: juorut, kaktukset ja vehkat ainakin. Toisaalta kiinnostelee banaanipensaan, lehtikuusen ja muiden hankalien rehujen kokeileminen…


Vihersisustusta ja kaikenlaista muuta houkuttelevaa löytyy myös Ikean Sinnerlig ja Hemsmak -mallistojen elokuun uutuuksista, sadonkorjuufiiliksiä unohtamatta.
kuvat: Ikea
Muotitaidetta, taidemuotia
Muotivisionäärit Viktor & Rolf ovat niitä avantgarde-suunnittelijoita, joiden vaatteita täytyy matkustaessa käydä kaupoissa ”palvomassa”, eli ihmettelemässä, kääntelemässä, kokeilemassa, tutkimassa ja ihailemassa. Materiaalit ovat ylellisen hienoja, leikkaukset taidokkaita ja muodot aina yhtä jännittäviä, epätodellisen nerokkaita. 
Omaksi näitä luomuksia ei ole tarvinnut haaveilla, koska arkeen ei kuulu Viktor & Rolfin vaatteiden veroisia tilaisuuksia. Entä jos taideteokseksi seinälle tai veistokseksi mallinuken päälle? Merkin viimeisin Haute Couture näytös ainakin antaa luvan ajatella muotia taiteena ja taidetta muotina. Mahtavaa! 
Jos joku tuntee tarvetta pureskella sisääntulojen asukokonaisuudet muotibisneksen valmisvaatteen inspiraatioksi, niin ainakin epäsymmetriset kellohelmat, vaalea denim, korkea kapea vyötärö, herrainkengät, räväkät printit ja metallinhohto lienevät pinnalla ensi talvena. Siinä syksyn työvaatteiden hankintalistan peruselementit?
kuvat: style.com
Sateenkaaren taa…
Kaikkihan tietävät, että silloin sataa, kun sateenvarjo ei ole mukana, eikö?


Mitä jos sama toimii myös toisinpäin? Kylmä ja pilvinen sää johtuu siitä, että meillä kaikilla on aurinkolasit? Vai peräti siitä, että meillä on niin hienot aurinkolasit? Miten kauhea ajatus! Eihän se näin voi mennä, eihän?
Helsinki Pride viikon kunniaksi: sateenkarkottimet ja auringonpelättimet sateenkaaren väreissä, olkaa hyvä! Jotta kukaan ei kastuisi tai palaisi…
Polarisoiduilla linsseillä varustetut aurinkolasit Polaroid, ja sateenkaari-sateenvarjot love and pride -kaupasta.
Peace, love and warm weather to y’all!

Herkullinen Kööpenhamina
Kööpenhamina: eniten tykkään kaikesta!
Viikonlopusta jäi vino pino hyviä makumuistoja ja kivoja ruokaelämyksiä:
– trendikäs Kødbyen eli Meat City, ravintoloineen ja gallerioineen, toimii
– Kødbyens Fiskebar, tätä ei ole turhaan hehkutettu
– inkivääri on uusi sitruuna, mukana kaikissa juomissa
– Lomos Food Shopin bouillabaisse on pikimusta, tyjy äyriäisliemi
– omenapiirakan sisus on aina ainakin 6 senttiä paksu
– Öl og Brödin snapsimenu – uskallatko?
– Illumin tavaratalo on takuukiva, kaatosateella varsinkin
– parvekekukkien tilalla tuoksuvia yrttejä, paljon!
– suurimmat sympatiapisteet saa ravintola Höst
– oregonilainen Acrobat punaviini on muuten taivaallista
– hotellit Nyhavn71 ja Square, suositeltavia molemmat
– sisustusliike Beau Marche baareineen on oikea aarreaitta
– unohda hotelliaamiainen, hae vitamiinipommi Joe the Juicesta
– Paper Islandilla kaikki streetfood on raikasta ja herkullista (hävetkää Helsingin kauppatorin eltaantuneelta haisevat öljymuikut ja tunteja seisseet paellapannut!)





Kesäkeittiön keittokirjat
Kas tässä, valintani kesän kivoimmiksi keittokirjoiksi: Nokkonen, Lomaruokaa, Mielekkäät eväät ja Björk -huippukokin kotiruokaa 2. Hyvää aitoa ruokaa, kauniisti ja ajatuksella, kaikki neljä.
Harrastaako muuten kukaan muu keittokirjojen lukemista kannesta kanteen, ikäänkuin ne olisivat romaaneja? Tai kirjapinon kanssa samanväristen kukkakimppujen valitsemista ruokapöytään, vahingossa?
Kaikenlaista se nälkä teettää…

Koukussa pitsiin
Eteläesplanadin Taito-shopista löytyi jotain ihmeellistä: Silja Eräsen pitsityöt ovat mykistäviä. Myymälässä on niitä seinätolkulla ja on aika häkellyttävää, että Silja virkkaa niitä äidiltä peritystä ohuesta langasta ilman mitään varsinaista ohjetta. Hän tekee liinat muistikuvien perusteella ja sen mukaan, millaiset mallit tuntuvat oivaltavilta.



Menkää katsomaan ja inspiroitumaan. Sen jälkeen tarvitaan vain lankaa ja koukku…
Näyttely: Koukussa pitsiin – Silja Eränen, jatkuu 28.6.2015 asti.
Late Night Shopping Kallio 9.6.2015
Nähdään tiistaina!
LATE NIGHT SHOPPING KALLIO 9.6.2015











