Nämäpä sattuivat sopivasti: on kevätpäiväntasaus, International Day of Happiness ja Into-koiran 5-v. synttärit! HappyHappy!
Hulivilistä huippumalliksi:
Yläkuvassa kotiportailla Toukolassa noin 3 kuukauden ikäisenä.
Alakuvassa Hyvä terveys -lehden kuvauksessa Jouni Haralan studio Valossa, Model Boomin ihanan Hannan kanssa.
Kevättä odotellessa, esittelyssä neljä fantastisen lahjakasta, kukista ja kasveista inspiroituvaa työryhmää. Olkaa hyvät!
Kukkastailaus Flora & Laura, Klaus Haapaniemen tekstiilimallistolle, valokuvat Johanna Laitanen.
www.floraandlaura.com, www.klaush.com
Kukkainsinööri Andreas Verheijen, asetelmia ja stailauksia.
http://www.andreasverheijen.com/
Valokuvaaja Michel Tcherevkoffin kukkaiskengät.
kuvat: http://www.tcherevkoff.com/
Muotisuunnittelijat Pierpaolo Piccioli ja Maria Grazia Chiuri, Red Valentinon kevätmallisto 2014.
http://blog.redvalentino.com/
Burberry esitteli ensi talven Prorsym-mallistonsa Lontoossa. Ei ainoatakaan beigeä ruutua, mutta kukkia, kiehkuroita ja värikkäitä kuvioita sitäkin enemmän. Jee!
Perinteikkään brittimerkin huima loikka uuteen tyyliin ei kuitenkaan kisko mallistoa pois juuriltaan, päinvastoin. Kokoelman innoittajaksi mainittiin viime vuosisadan alussa vaikuttanut taiteilija-kirjailija-filosofi-ryhmä ’The Bloomsbury Group’. Ryhmä kokoontui aikoinaan Charlestonin maatilalla, jonka entisöintiin Burberry nyt osallistuu. Christopher Bailey, Burberryn suunnittelija ja toimitusjohtaja sattuu myös olemaan Bloomsbury-ryhmään kuuluneiden taiteilijoiden innokas keräilijä.
(Bloomsbury Group, Vanessa Bell & Virginia Woolf, 1903)
Jännää, miten ensisilmäyksellä hippimäinen mallisto asettuu kivasti aloilleen, kun suunnitteluprosessin taustoja ja historiaa vähän avataan. Vaatteissa häivähtelee ihan selvästi tunnelmia englantilaisesta ruusutarhasta, boheemista aristokratiasta ja brittiläisistä traditioista. Vahva tarina inspiroi uudistumaan.
(ovimaalaus Charlestonissa)
Jääkö ruutu nyt vain kiinankopioihin ja gangsta-teinien lippiksiin? Niiden kanssa Burberry on ollut enemmän kuin pulassa. Kun klassikkoruutua rupesi näkymään liikaa yhdistettynä kaulassa roikkuvaan, mersun keulasta pöllittyyn logoon ja muuhun bling-blingiin, alkoi kartanonrouvan tyyliä havittelevaa asiakasta hirvittää.
Tuskin ruutu Burberryltäkään täysin katoaa, mutta on ilo nähdä, että heillä on rohkeutta ravistella pölyyntyvää statussymbolia näin rempseästi.
Daniella Westbrook, 2007
kuvat style.com, dailymail.co.uk
Muotikuvaaja, kuvittaja, kirjailija ja tyylivaikuttaja Garance Dorén muotiblogi on yksi maailman seuratuimmista.
Garancella on sympaattinen, seesteinen ote muotiin ja pistämätön tyylitaju. Hurmaavista kuvituksista ja tunteikkaista valokuvista voi aistia tunnelmia ja häivähdyksiä. Kuviin tarttuu pieniä tähtihetkiä. Garancen esittelemät ihmiset ovat kiehtovia, omilla teillään kulkevia aikuisia. Muoti soljuu aidosti, kauniisti siinä sivuissa, osana muuta elämää. C’est tout.
Juuri nyt Garance kääntää jo huomionsa talven 14/15 sesonkiin New Yorkin, Milanon ja Pariisin muotiviikkoihin. Kaikkea, mitä Garance pian esittelee blogissaan, voidaan aika varmasti pitää selkeänä suuntana sille, mikä näyttää ensi talvena uudelta ja houkuttelevalta.
kuvitukset Garancen blogista.
En harrasta rantalomailua, enkä ole mikään auringonpalvoja, mutta ”Hilfigerien perhepotrettiin” haluaisin hypätä mukaan.
Hyvä fiilis. Lämpö. Aurinko. Värit. Meri. Varpaat kuumassa hiekassa. Hyvä fiilis!
Näin toimii hieno mainoskampanja: ilman kikkailua tai venkurointia, vain huolellisesti tehty ihana kuva, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja saa malliston näyttämään timantilta.
Kesäkelejä odotellessa kääriydyn oranssiin takkiini ja keskityn pitämään pimeän loitolla. Energistä viikonloppua!
kuva: Tommy Hilfigerin kevät/kesä 2014
Donna Tarttin uudesta, ihan mielettömän hyvästä kirjasta ”The Goldfinch” löytyy maininta Marimekosta.
Kirjan päähenkilö Theodore luuraa astiakaupassa ja toteaa valkoisesta astiastosta näin: “It made me think of the nice old Marimekko-clad ladies I sometimes went to see in the Ritz Tower: “gravel-voiced, turban-wearing, panther-braceleted widows looking to move to Miami, their apartments filled with smoked-glass and chromed-steel furniture…“
Olisipa mielenkiintoista päästä kirjailijan pään sisään katsomaan, millainen kuva sinne on piirtynyt Marimekosta! Ovatko leidit ikääntyneitä Jackie Kennedy –tyyppejä vai hippivuosista rauhoittuneita taidehahmoja? Kulttuurivaikuttajia vai kukkahattutätejä? Haetaanko lainauksella skandinaavista tyylikkyyttä vai boheemia väriräjähdystä?
Kulttimaineen saavuttanut Tartt on kirjailijana veitsenterävä havainnoija. Millintarkat kuvaukset henkilöistä, miljööstä ja esineistä osaltaan kasvattavat kirjan lähes 800-sivuiseksi järkäleeksi. Se ainakin on varmaa, että Marimekkoa ei ole heitetty tekstiin huolimattomasti, vaan se on huolellisesti valittu mukaan.
Ehkä tämä, BurdaStyle sivustolta löytynyt anekdootti avaa vähän taustaa sille, minkälaisia mielikuvia amerikkalaisilla on Marimekosta:
“Kennedy’s PR people were concerned that Jackie O’s predilection for Parisian haute couture would alienate the “average voter.” It was important for Jackie O to look average but extraordinary at the same time, a more attractive, more intelligent version of “everywoman”. So, in a highly calculated move, Jacqueline Kennedy bought 8 Marimekko dresses to wear on the 1960 campaign trail. The dresses she chose were refreshingly simple – honest yet interesting, unusual but affordable, the prints brimming with optimism and youth. Marimekko’s unconventional, informal tone set the stage for Jackie O’s legacy as an accessible style icon.”
kuvat BurdaStyle ja LB
Kevätmuoti tuo meille:
– lappuhaalareita, joita epäillään äitiysvaatteiksi
-satiinijuhlahaalareita, joista pääsee pois ainoastaan riisuuntumalla täysin
-kokohaalareita (paitsi vankiloihin, koska ne ovat ihmisoikeuksien vastaisia)
-’one-piece’ trikoohaalareita, joissa jokainen näyttää pyjamaan puetulta teddy-karhulta
-farkkuhaalareita, for hipsters only
-duunihaalareita, jotka siirtyvät maalaustelineiltä ja pilkkiavannon reunalta katukuvaan
-sci-fi-haalareita, jotka istuvat kuin toinen iho, paljastaen KAIKEN
Haalaria voi käyttää, jos:
-tykkää lököttävistä peppupusseista
-omaa telinevoimistelijan vartalon
-haluaa heittäytyä nakupelleksi vessareissulla
-80-luvun alku ei ole jättänyt Grünsteinin haalareista traumoja
-kaikki muut vaatteet on varastettu/poltettu/taiottu avaruuteen
-haluaa tehdä istumisesta, pukeutumisesta ja elämästä hankalaa
-tykkää olla kaikkien katseiden kohteena ”for all the wrong reasons”
Onneksi ei ole pakko.
Tanskan muotimaailman oma pellepeloton, Henrik Vibskov, tuo Designmuseoon fantastisen villin maailmansa.
Riemastuttava ja kalkkiutuneita aivolohkoja ravisteleva näyttely antaa itse kunkin vapaasti valita, mistä vinkkelistä sitä tarkastelee. Hullunkurisina taideinstallaatioina, kaupallisena muotina, poikkitaiteellisena vimmana…
Vibskovissa ruumiillistuu se draivi ja into, jolla tanskalainen muoti on rynnistänyt maailmalle. Hänen mallistonsa näyttävät ensisilmäyksellä oudon vinksahtaneilta, mutta yksittäiset vaatekappaleet ovat hyvinkin selkeitä ja käyttökelpoisia. Mukaan mahtuu ennakkoluulotonta uskallusta, uteliasta intohimoa ja iloista heittäytymistä, kuluttajaa unohtamatta.
Aika nerokasta, että malliston nimi voi olla vaikkapa ”Spagetti handjob” ( josta Henrik on saanut kommentin:”The best title for a commercial clothing-line, ever!”). Inspiraatio kuulemma lähti tikkusuoran spagettinipun muuttumisesta keitettäessä kudelman tapaiseksi sykeröksi. Samalla kuitenkin balanssi taloudellisen ja taiteellisen välillä pysyy kontrollissa.
Näyttely on ehdottoman tärkeä tutustumiskohde tulevaisuustyöryhmien virkamiehille, virtuaalimaailmaan unohtuneille insinööreille ja kaikille meille muillekin, joilla oletettavasti on vaatteet päällä.
Hatunnosto Designmuseolle, juuri tätä minä ainakin kaipasin kylmään tammikuuhun.
24.1.-11.5.2014 Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Hki 13
kuvat: Alastair Philip Wiper
Haipakka 