Mikään, siis ei kerta kaikkiaan yhtään mikään ole niin glamoröösiä kuin puutarhan hoito.

Tosiasiassa siellä kontataan polvet ruvella ja selkä solmussa mutaisessa rikkaruohopenkissä ja taistellaan piikikkäiden, myrkyllisten, haitallisten, kituvien, rönsyilevien, kaatuilevien ja lahoavien rehujen keskellä auringonpistosta, hyttysiä, nokkosia, ihon palamista,  mustelmia ja ruhjeita vältellen. Aina on liian kuuma, kylmä, märkä, kuiva, pimeä, valoisa tai  ainakin ajoitus tökkii.

Mutta. Muttamutta. Sitten kun joku kasvi viimein suostuu yhteistyöhön ja asiat pikkuhiljaa naksahtelevat kohdilleen, koko hela hoidosta tulee niiin taianomainen voittajafiilis,  että oksat pois, kirjaimellisesti. Ihan kuin olisi ollut yhtaikaa meditaatiossa, maratonilla, michelin-tason ravintolassa, taidenäyttelyssä ja toivekonsertissa.  Kaikki aistit stimuloituina, akut ladattuina ja aivoparat täynnä uusia ideoita. Maistuvaa, tuoksuvaa, säihkyvää, loistavaa, hoitavaa. Maailman mahtavinta, sisäistä glamouria!

Millään ei malttaisi enää odotella, mutta minkäs teet…