Muotiparty x 3

vr

“One’s company, two’s a crowd, and three’s a party” (Andy Warhol)

Tämä tuli mieleeni, kun samalla viikolla kolme giganttisen isoa globaalia mediaa nosti esiin uusia suomalaisia muotinimiä.
vr2 vr3

1) Muotialan vaikutusvaltaisimpiin kuuluva tietokanava, muotisaitti style.com ohjautuu nykyäään http://www.vogue.comiin. Siellä ensi kevättä esittelevien muotiviikkojen pöhinä käy kuumimmillaan. New Yorkin osiossa, armaan opinahjoni Parsons School of Designin näytöksessä oli mukana Varpu Rapeli. Hienoja neule-asuja!aalto1 aalto2

2) Yksi Yhdysvaltojen trenditietoisimmista nettikaupoista, ssence.com lähetti infokirjeen, jossa oli nostettu esiin Aalto International, eli Tuomas Merikosken suunnittelema kansainvälinen merkki. Hyvältä näyttää!aalto33) Lopuksi vielä Vogue Italian järkälemäinen lokakuun lehtipaketti tarttui näppeihin Akateemisessa kirjakaupassa ja sen liitteenä ilmestyneessä ‘Who is on next?‘ lehdessä oli mukana parikin suomalaista nuorta suunnittelijaa ja lisäksi sekä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu että Lahden ammattikorkeakoulun muotoilu,- ja taideinstituutti olivat esittelyyn päässeiden oppilaitosten joukossa. Kippis!
Suomimuoti nousuun!
PartyParty!

kuvat: 1-3 Varpu Rapelin mallisto, 4-6 Tuomas Merikosken mallisto