Korttelibistro Vihreä Holvi

Voi ei. Nolo. Olen vannonut ja vakuuttanut, etten ikinä valokuvaa ruokia ravintolassa. Nyt söin sanani ja otin kuvan kaikista annoksista. Kallion Harjutorille äskettäin avautuneen Vihreä Holvi -korttelibistron annokset vain oli pakko saada ikuistettua, niin kauniita ne olivat. Pikaisella yhden näppäyksen taktiikalla mentiin, ihan salaa nurkkapöydässä, kukaan ei (toivottavasti) huomannut tai varsinkaan häiriintynyt. v3v5

Kauneuden lisäksi annokset olivat myös toinen toistaan herkullisempia: raikkaita, runsaita, mielenkiintoisia, herkkiä, tuoreita ja tasapainoisia. Viinilistan ulkopuolelta sattui vielä löytymään annoksiin hienosti sopiva Pinot Noir. Pöytäseurana ollut parrakas herkkusuukin ilmoitti, että hänen ronkelit “prinsessageeninsä” hyrisevät oikein tyytyväisinä. v6Viihdyimme, nautimme ja tulemme varmasti uudestaan. Lämmin kiitos ja iso hatunnosto keittiöön!

v2v1

Bistrolla on muuten myös hienot perinteet: samalla paikalla sijaitsi jo 90 vuotta sitten Vihreät Holvit ravintola, ilmeisesti aivan talon valmistumisesta lähtien. Pidin kovasti bistron konstailemattomasta, rennosta tunnelmasta. Sali huokuu nostalgiaa eikä sitä ole kuorrutettu millään ylimääräisellä.
(prinsessageenien mielestä seinät olisi pitänyt maalata mattamaalilla eikä kiiltävällä. Huihai, aivan sivuseikka!)
Ravintolaskene ei siis ole Kalliossa uusi, se on vain välilllä ollut -hmm- hieman hukassa.