Oscarit tais tällä kertaa mennä oikeisiin osoitteisiin.
Viralliset trailerit täällä: paras leffa Birdman ja paras naispääosa Julianne Moore, Still Alice
Järisyttäviä molemmat.
Doggy Style
Äidin pikkuserkun tyttöystävällä oli joskus vuonna Ö sellainen pitkäturkkinen terrieri, jonka päälaella keikkui pieni rusetti pitelemässä otsatukkaa otsaturkkia poissa silmiltä. Mutsi väitti kiusallaan, että rusetista tietää aina, onko kyseessä uros,- vai naaraskoira. Pojilla kun kuulemma olisi tietenkin rusetti kaulassa, ei otsalla.
Näinollen nämä Finlaysonin komistukset ovat siis kaikki poikia, eikö? Ainakin he ovat kovin tyylikkäitä ruseteissaan ja suhtautuvat mallinhommiin ilmeisen vakavasti. Mikäs siinä, kun kuosin nimi on Onni tai Taimi ja rusetin takana mm.YO-laketista tunnettu asustesuunnittelija Kirsi Nisonen.
Snadisti vinksallaan oleva rusetti sopii tietenkin myös isännän kaulaan tai emännän päähän, sillä onhan jokainen meistä rusetin arvoinen. 😉
Tuoli tuli tupaan
Intolla on kriisin paikka. Saako se könytä uuteen tuoliin? Voisiko sitä kokeilla vaikka ihan vähän vaan? Ehkä lötkötellä ja venytellä ja muuten vaan röhnötellä? Testailla istuvuutta ja pyöriskellä siinä laidalta toiselle, vääntyillä ja kääntyillä ylösalaisin ja vinksin vonksin samalla tavalla kuin nuo toopet ihmiset? Koska nehän näyttää tykkäävän tuolista kovasti! Mutta kuulemma EI TULE KUULOONKAAN!! Herra Koira ei koske tuoliin edes hännänpäällään. Koska koiran kynnet+kaunis nahkapinta=katastrofi. Ja kuolajäljet+karvatupot saumoissa=ällöyden huippu.
Tuolille on annettu K18-tyyppisesti K-Koira luokitus. Tarkoittaa käytännössä, että tuolin kanssa jatkuu sama diktatuuri kuin huushollin muidenkin huonekalujen: sallittu vain ja ainoastaan lauman ihmisjäsenille. Kauheen raaka peli mutta ei auta. Mikään kiehnääminen tai keikistely pallon kanssa ei oikeuta tuolilupaan, maton ryttäämisestä nyt puhumattakaan.
Koiruliini joutuu jatkossakin tyytymään siihen, että sillä on vaan ne onnettomat kaksi eri patjaa, suosikkisyvennykset patterin edessä ja lipaston nurkalla, piilopaikka kylppärin kulman takana, eteisen vartiointimatto ja olohuoneen vip-osasto eli eturivin paikka sohvan edessä jne. Tosi tiukka kuri koiranpojalla…
Kinastelun keskiössä on pitkään harkinnassa ollut BoConceptin Imola tuoli, joka on nyt lunastanut paikkansa olohuoneen keskipisteenä. Se on täydellinen mm. leffojen katseluun, kiitos hyvän niskatuen. Värivaihtoehdoista tummanruskeakin houkutteli, mutta onneksi valinta osui lempeään konjakinsävyyn. Kunhan vielä saadaan pidettyä tuo valkoinen riivajainen loitolla…
Vai olisiko sittenkin pitänyt valita sininen…? (kysytään Mads Mikkelseniltä)
Happy Chinese New Year!
Tervetuloa Vuohen vuosi 2015!
Bileet keskiviikkona 18.2.2015 klo 16-20 Lasipalatsin aukiolla.
Kulkue, markkinat, tanssia, musiikkia, lyhtysotilaita, ilotulitus…
aikataulu ja lisätiedot:kiinalainenvuosi.fi
kuvat: baltimoresun.com
Dogs&Paws
Maanantain mietelause:
“Dogs are our link to paradise. They don’t know evil or jealousy or discontent.” (Milan Kundera)
Into kuittaa. Aurinkoa!
Homma hanskassa
Nahkaiset asusteet ovat parhaimmillaan silloin, kun niiden pinta on patinoitunut kauniisti ja niissä on sopivasti elämän jättämiä jälkiä. Tämä on mahdollista vain ja ainoastaan, kun tuote on jo lähtökohtaisesti valmistettu huolella hyvistä materiaaleista.
Perinteisille käsityöammateille ei enää tahdo löytyä tekijöitä. Vai löytyykö? Pieni toivonkipinä ainakin heräsi, kun katselin Hestran käsineliikkeessä Mikonkadulla, miten yrityksen ruotsalaiseen perustajasukuun kuuluva, neljännen polven hansikkaantekijä Anton Magnusson esitteli hansikasnahan käsittelyä ja kertoi, mitä kaikkea kuuluu laadukkaan, käsityönä tehdyn nahkakäsineen valmistukseen. 
Käsineiden valmistus on ohjautunut Euroopassa pitkälti Unkariin, missä hugenottien jälkeläiset ylläpitävät vanhoja, Ranskasta periytyviä taitoja. Sikäläiset leikkaajat ovat kuulemma maailman taidokkaimpia, ja ompelijat tekevät tarkkuutta vaativaa työtään omassa rauhassaan kodeissaan.
Kisällijärjestelmä on jotakuinkin ainoa, millä näitä taitoja voi oppia ja silloinkin pitää aloittaa pohjalta; vaikkapa tekemällä ensimmäiset puoli vuotta pelkästään peukalopaloja sormikastehtaassa. Mutta jos hyvin käy ja palaset loksahtavat paikoilleen, saattaa löytää itsensä Antonin tavoin ahkeroimasta jonoksi asti venyneen mittatilauslistan kanssa. Siinä todistetaan taitavan käsityöläisen tekemän tuotteen ihanuus kaikessa yksinkertaisuudessaan: takuuvarma yksilöllisyys. Arvostan!
Kun näistä samoista laatu,- ja tyylikriteereistä vielä pidetään tiukasti kiinni muissakin malleissa ja materiaaleissa (urheilijat, huomio!), alkaa koko yrityksen imago näyttää aika täydeltä kympiltä. Esimerkiksi jumalaisen pehmeä, villisiannahkainen vuoriton käsine istuu kuin – hmmm- hansikas.
Näppituntumaa aiheeseen kannattaa hakea Hestran myymälästä Kluuvikadulta.
Lukurauhaa
Suomen kirjasäätiön julistama Lukurauhan päivä (8.2.2015) on sujunut lukiessa. Melkein. Ensin piti kävelyttää koiraa ja siivota ja pyykätä ja kokata ja kohkata ja nörtittää ja nyhjätä ja tyhjäntoimittaa ja sählätä ja sitten vihdoin viimein vähän lukea. Onneksi olen kohtuuhyvä julistamaan itse itselleni omia lukurauhoja, ettei se vahingossa jää tähän yhteen päivään vuodessa.
Karl Lagerfeld on yhdistänyt komeasti kirjastohuoneen ja studiotilan. Mielettömän houkutteleva, eikö?
Vihervajetta…
Hulluilla on halvat huvit, minulla ainakin. Ostin itselleni kesän kolmella ja puolella eurolla! Tai ainakin tuli sellainen fiilis, kun löysin ruokakauppareissulla aivan älyttömän muhkean basilikaruukun. Hiphei, Arabian k-supermarket ja Varpion puutarha, tykkään!
Olen sitä paitsi harrastanut näiden “vihreiden sisustuselementtien” hankkimista ruokaosastoilta ennenkin. Esimerkiksi ylläoleva, näkösuojan virkaa tekevä kasvi on Stockan Herkusta ostetun tamarillon eli puutomaatin siemenestä kasvatettu.
Taidan muutenkin tykätä vihanneksista ja yrteistä enemmän kuin kukista. En ikinä väsy niiden kummallisten koukeroiden ja hienojen muotojen katselemiseen…
Ympäriämpäri
Tässäpä teille pieni palanen luonnon ihmeitä lumen keskelle: ekan kuvan keltainen kukkanen on ylimääräisen kasvuhepulin saanut syyshohdekukka (kai?), joka kukki loppusyksystä ihan yksinään muuten jo lakastuneella pihamaalla. Alemmassa kuvassa taas on vähän niitä talteen otettuja siemeniä, joilla meinaan startata seuraavan kasvatuskauden. Sillä lailla se vaan pyörähtää taas käyntiin, seuraava sesonki!
Muistakaa:
Comfort Zone
Pakko myöntää: armeijanvihreä kiinnostelee Oman pukeutumisen mukavuusalue jumittaa pääosin mustassa, harmaassa ja ruskeassa. Mukaan otetaan satunnaisesti pieniä ripauksia lämpimiä mausteisia sävyjä, mutta niitäkin murretussa muodossa. Oliivin/armeijan/khakinvihreä punkee mukaan väripalettiin puoliväkisin.
Jotenkin armya on tullut välttäneeksi ihan periaatteen vuoksi; inttimeininki tai metsästyskuviot eivät liippaa kauhean läheltä omaa arvomaailmaa. Silti, aina välillä erilaiset uniformumaiset vaatekappaleet näyttävät houkuttelevilta ja viihdyn niiden sisällä oikein hyvin. Niissä on helppo olla. Rento mutta ryhdikäs. 
Sopiva määrä käytännöllisyyttä, selkeyttä, no-nonsense asennetta ja paranee-vanhetessaan -teemaa tekee armeijanvihreistä hyviä arkivaatteita. Ne pitää pukea sillä tavalla rauhallisen hillitysti, ettei vahingossa lipsahdeta anarkian puolelle. Musta ja valkoinen skarppaavat tilannetta, samoin kulta ja hopea. 
Sellainen ajatus vielä lopuksi, että nyt tiedän, mikä tekee lähtökohtaisesti niin maskuliinisesta tyylistä naisellisen: se on vyötärö! Vaikka vaate olisi super-macho-äijä-pullisteleva, siitä saa feminiinisen kuromalla vyötärön esiin. VYÖ on seuraava must-asuste? 
Kattavimmat kokoelmat aitoja army-releitä löytyvät varmasti Varustelekan tai Salaisen agentin nettikaupoista.
kuvat: 1. l’eclaireur/ Greg Lauren 2. style.com 3. polyvore.com/ Chicnova 4. balmain.com 5. netaporter.com/ Marc by Marc Jacobs 5. farfetch.com/ Golden Goose 6.style.com/ Junya Watanabe F2006
Haipakka 