Suru-uutinen Sonia Rykielistä kosketti eilen syvästi.
Minulla oli ilo ja kunnia olla työharjoittelussa hänen studiollaan Pariisissa 90-luvun alussa. Avustin miestenvaatemallistoa suunnitellutta Tomas Maieria vuoden verran.
Madame kävi osastollamme harvoin, mutta kevätnäytöksen jälkeen hän vei meidät aamiaiselle ja istahti Café de Floren ikkunapöydässä spontaanisti viereeni. Söin munakkaan ja salaattia, Sonia tilasi makkaroita ja hapankaalia.
Studiolle mahtui persoonia: tekstiilistudiolla harjoitteli poika, jolla oli aina kaulassaan suunnaton silkkirusetti. Neulestudion Melanie oli entinen punkkari Englannista ja hänen lähestymistapansa kaikkeen oli “let’s destroy it!”. Miestenvaatestudion johtaja Andrew keikisteli valtaosan päivästä peilin edessä. Sisustustekstiilejä suunnitellut rouva luki salaa postimyyntikatalogeja. Asustesuunnittelusta vastasi nollanollaseiskaksi nimetty nuori mies, joka muka vakoili meitä muita. Sonian tyttärellä Nathaliella oli tuiman tyypin maine.
Muistan myös, miten me studion pikkuapulaiset paheksuimme häiriötä ja juoksimme kameroita karkuun, kun Robert Altman kuvasi Prêt-à-Porter elokuvaansa Rykielin näytöksessä. Näinä selfie-aikoina se kuulostaa suorastaan nostalgisen vanhanaikaiselta.

Sonia Rykielin rooli ranskalaisen huippumuodin uudistajana on vailla vertaa. Eksklusiiviset couture-talot pakotettiin uuteen maailmaan, kun Rykiel ja japanilaiset uuden aallon suunnittelijat valloittivat Pariisin 70-luvulla. Itsenäinen, vahva suunnittelijanainen, edustuskelpoiset neuleet, laadukkaat valmisvaatemallistot ja moni muu asia tehtiin silloin Rykielin studiolla eri tavalla kuin koskaan ennen. Sonia Rykiel oli aikansa kapinallinen, vaateteollisuuden  vallankumouksellinen ja todellinen visionääri. RIP Sonia Rykiel.

kuvat: vogue.com