Muotimysteeri 2CCM

Taaperran lähes päivittäin Kasarmikatua pitkin pilatesstudiolle. Matkalta löytyy mielenkiintoista luettavaa: Savoy-teatterin esiintyjälistalta bongailen kiinnostavia artisteja ja ravintola Emon ruokalistalta herkullisia annoksia. Ja nyt niiden väliin on vielä ilmestynyt häkellyttävä lista huippumuotia:cnn3

Kuvataideakatemian entiseen galleriatilaan on vaivihkaa ilmestynyt tyylikäs, miesten huippumuotiin keskittynyt putiikki  2ccm. Taideaspekti ei ole hävinnyt mihinkään:cnnartcnn1

En ole kauhean kiinnostunut Valentinoista, Givenchyistä tai Balenciagoista, mutta kurkin uteliaana mm. 11 by BBS:n, Margielan ja Rick Owensin mallistoja. Onpa kiinnostava seurata, miten homma lähtee käyntin.
Näyttävät taulut maalannut taiteilija ja samalla päämalliston suunnittelija haluaa vähintäänkin kryptisesti pysytellä anonyyminä, eikä hänen nimeään kerrota asiakkaille. Hän ei myöskään myy taideteoksiaan. Eriskummallista. Hän on kuulemma liikkeenpitäjän kiinalainen kaverinkaverinkaveri. Salaperäistä! Myös putiikin bisnesosaaminen tulee kiinasta.
Tarjolla on siis kansainvälistä luksusta kiinalaisella twistillä. Jännittävää. Ilmeisesti yrityksen taustalla on myös jokin meille suomalaisille aivan uusi ja vieras tapa investoida vientiin ja tuottaa lisäarvoa taiteen ja designin kautta. Kauko-idän bisnesenkelit näyttävät suomalaisille kansainvälisen couturen ajankohtaisen tilan? Kerran näinkin päin, hyvä! Übertrendikkäitä huippubrändejä suomalaiselle miehelle, onnistuukohan? Ehkä sporttiset merkit on suunnattu meille ja bling-blingit turisteille? Monet vaatteista ovat kyllä kutkuttavan unisex…ccn-fash

Tykkään galleria-putiikki-kombosta ja sen less-is-more -asenteesta. Voin hyvin ostaa vaatteita taidenäyttelystä ja taidetta muotiliikkeestä. Aasialainen vivahdekin viehättää…
Siispä toivotan tulokkaan tervetulleeksi Helsinkiin ja onnea uudelle yritykselle!

2ccm, Kasarmikatu 44, Hki 13

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s