Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sehän on selvä. Toisaalta vain yksi kuva tuhannesta kolahtaa, sekin on selvä. Koskettava kuva siis taitaa olla harvinaista herkkua.
Tämä kuva sattuu olemaan minulle täydellisen kotoisa tunnelmakuva.
En tuherra tuhannen sanan sepustusta sitä latistamaan, jätän vain tähän perusteluiksi pienen lämmittelylistan:
– tutut vanhat kulmat New Yorkin ajoilta
– fantastinen huonekorkeus
– viidakollinen viherkasveja
– sateenkaari-räsymatto
– sekalainen seurakunta huonekaluja
– kirjoja, kynttilöitä ja kupposia
– korkeat tikkaat, pitkä penkki ja kulunut puulattia
– valoisuus + sävykkyys, kumpikaan kun ei toimi ilman toista
– hieno keltainen lenkoinen! 🙂
Valokuvaaja Brian W. Ferryn ottama kuva, bongattu Hem Design Studion blogista.
Olen kovin tohkeissani keittiön ikkunalaudalla pikkuruisessa purkissa kasvavasta kurkumasta. Sen hentoiset taimet ovat lähtöisin Lidlin hevi-osastolta ostetusta tuoreesta luomukurkuman juurenpalasesta. Viereisessä ruukussa inkivääri-serkku virittelee samanlaisia mutta pitkulaisempia varrenalkuja. Omavaraisuus kurkuman ja inkiväärin suhteen kuulostaa aika kivalta, ainakin näillä leveysasteilla ja töölöläisellä ikkunalaudalla tuotettuna…
Kalenterin väriperiaate: jouluna pitää olla valkoista ja vappuna vihreää, ei toisin päin. Ensimmäinen ei viimeksi toteutunut eikä taida toteutua toinenkaan. Mutta vähitellen, vääjäämättä, vihreään suuntaan kuitenkin mennään. Ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa. Yöpakkasten takia istutukset jumittavat vielä keittiön lattialla, ei kiva.
Kilpipiilea ja viherminttu siinä sivussa kiittävät, ne saivat uudet ruukut ja lisää multaa, kun istutusruukut loppuivat kesken. 
Turbaanikurpitsan ensiesiintyminen. 
Jättiläisauringonkukkien vauvavaihe.
(Ylimmässä kuvassa 12 v. laakeripuu imee valoa ikkunasta.)
Kirjahyllyni sai tänään uuden kauniin aarteen: 
Haipakka 